Motto:
”Se on älykkään mielen merkki, jos pystyy
viihdyttymään ajatuksesta vaikkei sitä ottaisikaan vastaan.”
– Aristoteles
Paikka: 1970-luvulla rakennettu talo mäntyjä kasvavalla
rinteellä pellon laidassa. Ympäristössä kauempana maalaistaloja. Ollaan siis
haja-asutusalueella kaukana lähimmistä keskuksista.
Aika: Loppukesän iltapäivä, joka vähitellen vaihtuu illaksi
ja yöksi.
Sirkat sirittävät pellon heinikossa, yöperhoset alkavat
parveilla ulkovalojen ympärillä, lepakot lennellä talon ympärillä, pöllö
saattaa huhuilla varovasti. Kapea kuun sirppi ilmaantuu taivaalle, on
lähestyvän uuden kuun aika. Tähdet syttyvät, ja linnunrata hohtaa
taivaankannella myöhemmin.
Henkilöt:
Talon isäntäväki on kutsunut tuttuja ja ystäviä
illanviettoon luokseen.
Isäntäväki: Markus ja Raili (Kaaronen); ammatti Markus
kaupungin virkailija, Raili sairaanhoitaja
Vieraina:
Yleislääkäri Mirja (Juntunen)
Biologi Tapio (Puuranen)
IT-taitaja Kalevi (Korpela)
Meedio Katariina (Selvander)
Psykologi Meeri (Vartiainen)
Humanistinen filosofi Matti (Jääskeläinen)
Yllätysvieras 1: Taiteilija Toivo (Järveläinen)
Yllätysvieras 2: Runoilija Vladimir (Syvänen)
Illallinen on nautittu. Nyt istutaan mukavasti olohuoneen
puolella ja juodaan lasillinen hyvää viiniä.
Katariina aloittaa uuden keskusteluaiheen:
-Onko joku teistä kuullut sellaisesta, että Siperian
taigalla elää nuorenpuoleinen nainen aivan yksinään keskellä ei mitään?
Tapio: -No, mitä kummaa siinä on? Kyllähän siellä
yksineläjiä riittää…
Katariina: - Mutta kun tämä on aivan erityinen tapaus. Hän
nimittäin elää todellakin keskellä erämaata, eikä hänellä ole siellä mitään, ei
omista mitään, ei taloa, ei tulta, ei peltoa, ei vaatteitakaan…
Yleistä ihmettelyä ja epäuskoisia hymähdyksiä.
Kaikki suunnilleen tähän tyyliin: -Eihän siellä nyt ainakaan
talven yli sillä tavalla selviä kukaan!
Katariina: -Tämä naishenkilö kuulemma nukkuu talviunta
karhun luolassa ja karhu vieressä lämmittämässä.
Meeri: -Älä höpsi, Katariina! Pelkkää satua!
Katariina: -Älkää nyt olko tylsiä! Laittakaa mielikuvitus
liikkeelle! Sinä, Tapio, biologi kun olet, voisit ehkä keksiä, miten joku voisi
selvitä tuolla tavoin talvesta.
Tapio: -Höh, tuota…Karhusta en osaa sanoa…Ehkä se
kesyyntyisi. Niin, onhan niitä kesyjä karhuja täällä Suomessakin jollakulla…Hetkinen,
en ole oikein perehtynyt tuohon puoleen eläintiedettä, mutta kylmään
sopeutumisen fysiologiasta osaan sanoa jonkin verran.
Katariina: -Hyvä, Tapio! (taputtaa käsiään) Kerro lisää
ihmeessä!
Muut: -Juu, jatka, Tapio! Kuulostaa mielenkiintoiselta, mitä
osaat kertoa kylmään sopeutumisesta!
Tapio:-No, nimenomaan juuri karhu pystyy hidastamaan
elintoimintojaan siten, että lämmöntuotanto kehon ääriosissa hidastuu ja niiden
lämpötila laskee huomattavasti, muttei tietysti mennä pakkasen puolelle missään
vaiheessa. Tällöin sen elimistö tuottaa suurimman osan lämmöstä ruumiin
keskiosassa ja samalla ylläpitää tärkeiden elinten toimintaa. Tämä tapahtuu
toisaalta kilpirauhashormonien aktiivisuutta säätelemällä. Nämä hormonit
vaikuttavat jokaisessa solussa läsnä olevaan natrium / kalium-pumppuun, jolla
on tärkeä rooli normaalissa lämmöntuotantotilanteessa. Talvihorroksessa tämä
pumppu ilmeisesti hidastaa toimintaansa.
Mirja: -Taitaa olla oma hatusta tekaisema ideasi.
Tapio: - Lääkärinä sinun pitäisi oikeastaan tietää tämä
asia. Miksi hypotyreoosista kärsivällä on aina viluinen olo? Kylmät jalat ja
kädet?
Mirja: - Hmm…
Tapio: -No, lisäksi tulee tietysti ruskea rasva.
Muut: - ???
Tapio: -Ruskea rasva on erityistä rasvakudosta, jota
vastasyntyneellä ihmiselläkin on lapaluiden alueella. Sen tarkoitus on toimia
lämmöntuotannon polttoaineena. Siinä on rasvaa sisältäviä soluja ja muita
soluja, joissa olevat energiantuotanto-organellit, mitokondriot, käyttävät
tuota rasvaa pelkästään lämmöntuotantoon, eivät siis tuottamaan ATP:ta, jota
muutoin mitokondrioissa syntyy ja jota solut sitten käyttävät esim.
rakenneproteiinien synteesissä tarvittavan energian lähteenä.
Meeri:- Onpa kiehtovaa!
Mirja: - Noin se taitaa sitten toimia ainakin teoriassa se
kylmästä selviäminen talviunen avulla. Ainakin eläimillä, ihminenhän ei
talviunta nuku.
Katariina: - Älä ole tylsä, Mirja! Osallistu sinäkin
lääkärinä hauskaan ja mielenkiintoiseen ajatusleikkiin!
Mirja: - Hmm…hypotyreoosi….Joidenkin tietojen mukaan ihmisen
elimistö saattaa mennä hypotyreoosin puolelle äärimmäisissä tilanteissa, kuten
kovassa stressissä. Karhullakin taitaa siinä talviunelle menon vaiheessa
ilmaantua ns. käänteistä T3-hormonia, joka estää normaalin aktiivisen
T3-hormonin vaikutuksen soluissa…Tämän mekanismin avulla kaiketi nisäkkään
elimistö saattaisi jarruttaa liiallista energian hukkaa.
Tapio: -Kuulostaa järkeenkäyvältä sopeutumiselta. Ehkei
hypotyreoosi olekaan mikään sairaus, vaan sopeutumaa…
Mirja: -Mielenkiintoinen spekulaatio, mutta sivistyksen
parissa elävälle ihmiselle sopimaton sopeutuma. Heh!
Isäntä Markus: - Pihalle taisi tulla yksi auto lisää. Kuka
se vielä on tulossa, Railiseni?
Emäntä Raili: - Ei ketään pitäisi. Menisitkö katsomaan, onko
jollakulla kiireistä asiaa kenties.
Isäntä menee ulko-ovelle ja tulee sisälle iloisesti
kertomaan: - Saatiin yllätysvieras! Arvatkaa kuka!
Tapio: -Joulupukki
Meeri: -Muumimamma!
Markus:-Ei kumpikaan, vaan itse taiteilija Toivo
Järveläinen!
Kalevi: -Jopas itse digitaiteilija!
Toivo: -Iltaa, iltaa! Onpas täällä porukkaa kasassa! Tulin
tästä ohi ja yhtäkkiä sain päähäni, että kurkistan, mitä Kaarosen väelle
kuuluu. Mukavaa nähdä kaikki tutut ja tuntemattomat yhdessä!
Markus: -Otapa tästä lasillinen. Ruokaakin löytyy. Porukka
ei ihan tyhjentänyt kaikkia patoja ja pannuja.
Toivo: -Kiitos. Lasillinen riittää. Olen ehtinyt jo syödä
illallista. Mitäpä illanviettoonne kuuluu?
Markus: -No, ollaan tässä pohdittu, voiko ihminen selvitä
talven yli ilman vaatteita, tulta ja taloa Siperian taigalla yksin. Ja vielä
naisihminen!
Toivo: -No, jo on tiellä pohtimisen aihe!
Katariina:-Älähän nyt vielä innostu! Ollaan nyt nimittäin
päästy pohdinnoissa ainakin niin pitkälle, että biologian ja lääketieteen
näkökulmasta ainakin teoriassa tällainen olisi mahdollista.
Toivo: -Mitä?? No, sitten olen taatusti myöhästynyt jostain
aivan utopistisesta keskustelusta vai kuinka?
Tapio:-Voidaan tehdä yhteenveto, jotta pääset kärryille. Ensinnäkin keskustelu
lähti siitä, että Katariina kertoi yksinäisestä naisesta, joka elää Siperian
taigalla keskellä ei mitään kesät talvet ilman mitään varusteita, ilman
vaatteita, taloa, tulta työvälineitä….
Toivo: -Fantastista! Entä sitten, miten ongelma ratkaistaan?
Tapio: - Fysiologisella ja lääketieteellisellä palapelillä
siten, että yhdistellään hieman odottamattomalla tavalla eräitä patologiasta ja
terveestä fysiologiasta tunnettuja seikkoja. Ensinnä ja kaikkein tärkeimpänä
tulee kilpirauhasen erittämä tyroksiinihormoni, jonka toiminta vaikuttaa kehon
lämmöntuotantoon tätä voimistaen tai tätä hilliten. Kylmään sopeutuminen
vaimentaa koko elimistön aktiivisuutta esim. talviunta nukkuvilla eläimillä.
Tässä kilpirauhashormoneilla on suuri merkitys.
Mirja: - Niin ja sitten, kun on talviunen aika, niin
karhuakin varmaan alkaa nukuttaa. Samalla tavalla myös hypotyreoosista kärsivät
ihmiset ovat unisia ja väsyneitä ja haluaisivat nukkua melkein koko ajan.
Heillä on myös kylmät jalat ja kädet, kun keho käy säästöliekillä niin
sanotusti.
Toivo: -Siis mitä ihmettä…Nainen yksin taigalla ilman mitään
suojaa ja välineitä, ei tulta, ei tupaa… Ja te höpötätte jostain hormonista. Ei
mene nyt kyllä jakeluun.
Tapio: -Toivo, tässä on kyse ihan vaan ajatusleikistä ja
mahdollisuuksien punnitsemisesta.
Toivo: -Hmm…?
Tapio:-No, Katariina tässä mainitsi sellaisen seikan tästä
naishenkilöstä, että kerrotaan hänen nukkuvan talviunta karhun luolassa; karhun
vieressä on lämmin.
Toivo: -Aina vaan hullumpaa!
Katariina: -Toivo, älä nyt pilaa tätä leikkiä! Koeta sinäkin
osallistua mahdollisuuksien maailmaan!
Toivo: -Hmm…Mahdollisuuksien maailma. Hienosti sanottu,
Katariina! Karhun luolassa…Niin, ovathan ihmiset niitäkin kesyttäneet. –
Hmm…muistan myös, että eräs metsämies kertoi, ettei karhu hyökkää naisen
kimppuun, koska tämä ei kanna asetta, kuten miespuolinen saattaa tehdä.
Raili: - ”Vanhan naisen pimppi karkottaa karhun tiehensä,”
on vanhan kansan viisaus.
(Yleistä hilpeyttä ja naurunpyrskähdyksiä)
Matti: - Mirja, mainitsit sivistyneessä maailmassa elävän
ihmisen. Siis sivistys! Mitä onkaan sivistys? Sivistyksen parissa elävä
ihminen!?
Katariina: - Tästä naisesta siellä Siperian taigalla
kerrotaan vielä sellaistakin, että hän on jonkin hyvin vanhan korkeakulttuurin
viimeinen vesa tai viimeisiä jäänteitä.
Mirja: - No, tuo kuulostaa kyllä jo aika ristiriitaiselta!
Toivo:- Niin! Kuinka joku niin primitiivisesti elävä voi
olla korkean kulttuurin jälkeläinen? Ainakin hän varmaan on täysin taantunut
villi-ihmisen tai melkein eläimen tasolle.
Katariina: - Tarina kertoo päinvastaista, nimittäin että
tämä nainen on erittäin älykäs ja lahjakas joka suhteessa, fyysisesti,
henkisesti ja sosiaalisesti, myös taiteellisesti.
Toivo: - Ohoh!
Mirja: - Joo, joo!
Matti: - Niin, mitä onkaan sivistys? Mitä on kulttuuri? Onko
se siis teknologiaa, välineitä, rakennuksia yms. vai jotain muuta?
Toivo:- Kulttuuri on tietenkin kirjallisuutta, musiikkia,
kuvaamataidetta, elokuvaa, näytelmää jne. taidetta ylipäätään.
Matti: - Eikö noita kaikkia harjoiteta myös ns.
primitiivisissä yhteisöissä, ei vain valkoisen rodun tai eurooppalaisten keskuudessa?
Toivo: - No, joo, mutta taso ei yllä yhtä korkealle.
Matti: - Myönnät siis kuitenkin kulttuurin olemassaolon myös
ns. primitiivisten ihmisten parissa. Eli kulttuuri on ihmisen yleinen
ominaisuus kautta maailman.
Tapio – Mielenkiintoista ajatella ihmistä kulttuuria luovana
eläimenä.
Matti: - Siinä kohdassa kyllä taitaa kulkea selvä raja
ihmisen ja eläimen välillä.
Meeri: - Juu, olen samaa mieltä. Ihmisen on tässä suhteessa
jo katsottava kuuluvan ikään kuin biologian ulkopuolelle.
Tapio:- Meeri, miten niin? Ihminenhän on osa ekosysteemiä,
siitä täysin riippuvainen, kuten muutkin elolliset.
Kalevi: - Siinä kyllä ihmisen teknologiset taidot ovat
vapauttaneet hänet luonnon armoilla elämisestä.
Tapio:- Miten niin, Kalevi? Nykyäänhän alkaa yhä enenevässä
määrin olla tiedossa, että ihmisen teknologia ja teknilliset taidot ja niiden
saavutukset on maksettu kalliilla hinnalla velaksi ja tämä velka on nyt tulossa
maksuun. Eli tarkoitan kaikkia näitä laajoja ympäristöongelmia, joita nyt
sukeltaa esiin, katsoo minne tahansa. Eli luonnosta ollaan edelleenkin
riippuvaisia, tarvitaan puhdasta vettä, ilmaa, maata viljeltäväksi, eläimiä ja
kasveja ravinnoksi jne., puuta ja muita energianlähteitä lämmittämään
kotejamme, helpottamaan raskaita töitä ja kuljettamaan tavaraa ja
matkustavaisia.
Matti: - Totta puhut, Tapio! Totta on kuitenkin myös, ettei
mikään muu eläinlaji ole pystynyt moista tuholaistoimintaa harjoittamaan.
Tapio: - Aivan. Täytyy myöntää, että ihmislaji on
tuhoavuudessaan vertaansa vailla.
Matti: - Palataanpa alkuperäiseen kysymykseen tästä
Siperiassa elävästä naisesta ja kysymykseen sivistyksestä ja kulttuurista. Jos
oletetaan, että ihminen tosiaan pystyy selviytymään missä tahansa
luonnonolosuhteissa omien fysiologisten toimintojensa avulla, siten kuin mikä
tahansa muukin eläin, niin millainen olisi sivistys ja kulttuuri silloin?
Nämähän todettiin tässä ihmisen ominaisuuksiksi kautta maailman teknologiseen
kehitykseen katsomatta.
Meeri: -Minusta tuntuu, että se olisi jotain samanlaista
kuin Australian alkuasukkaiden kulttuuri, sellaista unien näköä tms.
Katariina: - Mutta kun tämä naishenkilö on jäännettä jostain
muinaisesta korkeakulttuurista.
Matti: - Ahaa, voisivatko Australian alkuasukkaatkin olla
sellaisia?
Meeri:- Heillä on muistaakseni sellainen tarinoiden
kertomisen kulttuuri. Luonto puhuu heille kaikin tavoin. Heillä on yhteys mm.
delfiineihin. Nämä tulevat auttamaan heitä kalastuksessa ja sen sellaista
muidenkin otusten kanssa kerrotaan tapahtuneen.
Matti: - Tästä päättelemme, että muinainen korkeakulttuuri
eleli siis läheisessä vuorovaikutuksessa muuhun elolliseen.
Markus: - Alkaa jo kuulostaa hyvin raamatulliseltakin:
Paratiisi!
Tapio:- Eihän koko ihmislajia olisi tuon mukaan lainkaan
voinut kehittyä, kun luonnonvalinta ja olemassaolon taistelu eivät olisi
päässeet vaikuttamaan hänen kehitykseensä apinankaltaisesta ihmiseksi.
Kalevi: - Niinpä. Ajatusleikki taitaa nyt päätyä umpikujaan.
Matti: - Hmm…Mietitääs. Jos ihmislajin eräs erottamaton
ominaisuus on kyky luoda kulttuuria ja ns. sivistystä, niin missä kohdassa
voidaan katsoa, että apinankaltaisesta nyt sitten on tullut ihminen? Oliko
siinä apinankaltainen luomassa kulttuuria vai ihmisenkaltainen apina?
Raili: - Niin kuin Tarzan! Hih!
(Markus
matkii Tarzanin huutoa ja leikkii apinaa.)
Tapio:
- No, onhan siitä löydetty todisteita, että jotkin muinaiset apinankaltaiset jo
osasivat primitiivisten välineiden käytön. Olivat siis jo pystyssä käveleviä
olentoja.
Meeri:
- Tuli mieleen, että toisaalta tiedetään joidenkin nykyäänkin elävien
apinalajien pystyvän käyttämään erilaisia alkeellisia työvälineitä, kuten
keppejä yms. saadakseen alas korkealle ripustettuja hedelmiä.
Matti:
- Onko välineiden käyttö siis jokin merkki kulttuurin kehityksestä?
Tapio:
- No, ainakin se auttoi olemassaolon taistelussa ja tästä taistelusta
selviäminen mahdollisti kulttuurin kehittymisen.
Matti:
-Mutta missä vaiheessa tuosta olemassaolon taistelun voittaneesta olennosta
sitten tuli ihminen?
Tapio:
-No, kai sitten kun sitä kulttuuria oli mahdollista syntyä, kun oli tarpeeksi
turvallista ajatella muutakin kuin että missä se sapelihammastiikeri nyt
piileskelee.
Matti:
- Sanoitko ”ajatella”?
Tapio:
-Oh, tuota…no nuuhkia sitä, missä se vaara liikkuu.
Matti:
- Eli se oli edelleen apina, se nuuhkija. Ajattelu on ihmisen ominaisuus.
Tapio:
- Tuli mieleen, että kyllä eläimilläkin on havaittavissa toisinaan selvää
ajattelutoimintaa. Esim. simpanssit pystyvät ratkomaan erilaisia yksinkertaisia
ongelmia. Niillä esiintyy myös oivallukseksi käsitettäviä käytöstapoja.
Meeri:
- Entä puhe, kielellinen kommunikaatio? Sehän, jos jokin on kulttuuriin ja
sivistykseen liittyvä ominaisuus.
Matti:
-Sinäpä sen sanoit, Meeri. Sitähän mekin juuri harjoitamme. Se, jos jokin, on
pelkästään ihmislajille tyypillinen ominaisuus. Eli apinankaltaisesta tuli ihminen
sillä hetkellä, kun hän alkoi käyttää puhuttua kieltä kommunikaatioon.
Katariina:
- Tästä Siperiassa elävästä naisesta kerrotaan kuitenkin, että puhutun kielen
lisäksi hän kommunikoi myös käyttäen ajatustenlukua ja ottaen ajatusten kautta
yhteyttä toisiin ihmisiin.
Matti:
-Mutta hän siis kommunikoi puhutun kielen välityksellä myös. Voidaanko olettaa,
että kehittyneemmät eläimet, kuten nisäkkäät, voisivat ottaa toisiinsa yhteyttä
tällä tavoin, esim. ajatuskuvia tms. lähettämällä ja vastaanottamalla?
Tapio:
- Aivan. On hyvin mahdollista, että eläimet kommunikoivat hajusignaaleja ja
ääniä käyttäen matkojenkin päähän. Nämä signaalit herättävät vastaanottajassa
sitten erilaisia tuntemuksia, joiden perusteella ne toimivat.
Matti:-
Tämä ei varmaan kuitenkaan ihan vastaa tuota, mitä Katariina kertoi. Tuo nainen
tuskin lähettää haju- tai äänisignaaleja…
(Huvittuneita
hymähdyksiä yms. muiden taholta.)
Matti:-
No, joka tapauksessa viimeistään siinä vaiheessa, kun tämä olento – oli sitten
ulkoisesti apinankaltainen tai ei – alkoi käyttää puhuttua kieltä, se lakkasi
olemasta apinankaltainen ja muuttui ihmiseksi.
Markus:
- Mites tuota… hmmm? Mutta oliko se
sitten puhuva apina vai puhuva ihminen?
Tapio:-
Hyvä kysymys. Kyllä sen silloin täytyi jo olla myös ihmisennäköinen eli kulkea
pystyssä kahdella jalalla, karvaton otus tai karvoja siellä, missä nykyäänkin,
aivot samaa luokkaa kuin nykyihmisellä, kurkunpää kehittynyt sellaiseksi, että
se kykenee muodostamaan monimutkaisessa äänielimessä monimutkaisia ääniä.
Sanalla sanoen ihan täysi ihminen, Homo sapiens.
Matti:
- Tiivistetäänpä nyt sitten, mihin tulokseen ollaan tultu. Ensinnäkin voidaan
olettaa, että olemassaolon taistelun tuloksena ihminen muotoutui ihmiseksi
alusta asti, so. kaikki ihmisen erityispiirteet ilmaantuivat yhtä aikaa,
ainakin lähestulkoon yhtä aikaa. Puhutun kielen kehittyminen kaikesta päättäen
korotti ihmisen kulttuuriolennoksi, joka erosi apinankaltaisesta jyrkästi.
Niinpä voidaan taas kysyä uudelleen tämä sama kysymys: Mitä kulttuuri on?
Tarvitaanko siihen enempää kuin ihminen itse ja hänen suhteensa ympäristöön ja
kaikkeuteen?
Tapio:
- No, jos ihmisen täytyi selvitä villipetojen hyökkäyksistä, hän varmaan
edelleen puolustautui niitä vastaa sekä asein että rakentamalla itselleen
erilaisia suojia ja lisäksi käytti tulta pelottamaan otuksia kauemmaksi
lähistöltään. Kaikenlaisen rakentamisen tarve myös luonnonvoimia vastaan alkoi
yleistyä, kun ilmasto vaihteli kylmästä kuumaan ja toisin päin.
Katariina:
- Jos kuitenkin tuossa ihmistymisvaiheessa kävikin niin, että ihmisen ei enää
tarvinnutkaan taistella sitä olemassaolon taistelua. Jos tuo taistelu olikin
tarpeen ainoastaan niin kauan kuin ihmiseksi tulossa oleva olento oli vielä
eläimellinen?
Matti:
- Hmm…Katariinan ajatusta seuraten voidaan siis ajatella, että kulttuuria
syntyy ilman tekniikkaakin, se kun on alun perin ollut tarpeen ainoastaan
eloonjäämiskamppailussa eli puolustuksessa luonnonvoimia ja petoja vastaan.
Tapio:
- No, mihin ne pedot ja luonnonvoimat sitten ihmisen ympäriltä kaikkosivat?
Eivät mihinkään!
Katariina:
- Eivät ne kaikonneet, mutta ehkä ihmiselle kehittyneet henkiset voimavarat
tarjosivat muita mahdollisuuksia, nimittäin mahdollisuuksia elää sovinnossa
ympäröivän luonnon kanssa.
Tapio:
- Meinaatko, että ihminen sai nälkäisen sapelihammastiikerin menemään tiehensä
juttelemalla sille ystävällisesti? Heh!
Mirja:
- No, ei tosiaankaan unohdeta tässä sitä fyysistäkään puolta. Täytyihän ihmisen
selviytyä myös fyysisesti.
Raili:
- Nyt minun täytyy kuitenkin ihmetellä ääneen sitä, että ihminen on niin
karvaton. Luulisi, että juuri kylmään sopeutumisessa ne karvat olisivat
tarpeen.
Tapio:
- Hyvä huomio, mutta myös kuumilla ja lämpimillä seuduilla kaikilla nisäkkäillä
on jonkinmoinen karvapeite. Hmmm…?
Matti:
- Tässäpä arvoitus.
Mirja:
- Ihmisen iho on kuitenkin paljon monimutkaisempi rakenne kuin miltä päältä
päin näyttää. Varsinkin hikirauhasten runsaus lisää
lämmönsäätelymahdollisuuksia.
Tapio:
- Totta. Sinänsä aivan ainutlaatuinen sopeutuma tämä ihmisen alastomuus.
Meeri:
- Sanotaan, että ihminen olisi alaston apina. Ei hän nyt tämän meidän
keskustelun perusteella ole mikään muunnos apinasta, vaan ihan selkeästi
kulttuuria luova, puhuttua kieltä kommunikaatioon käyttävä olento.
Raili:
- Sanotaan, että aivan pienelle vauvalle ihokontakti on elintärkeä tai ainakin
vaatteen läpi tuleva kosketus ja läheisyys.
Matti:
- Oletteko muuten kuulleet ns. susilapsista?
Tapio:
- Olen kyllä.
Katariina:
- Olen myös lukenut heistä jostakin.
Mirja:
- Samoin.
Muut:
- ???
Matti:
- Susilapset ovat metsään hylättyjä pienokaisia, jotka jostain syystä ovat
selvinneet hengissä villissä ympäristössä. Joissakin tapauksissa heillä on
ollut enemmän karvoitusta. He ovat myös osittain omaksuneet apinamaisen
liikkumistavan.
Markus:
- Hmmm…Miksi susilapset eikä apinalapset?
Muut:
- ???
Matti:
- No, ehkä sen vuoksi susi, että susienhan tiedetään kaappaavan talojen
pihoilta pienokaisia aikomuksenaan tarjota näitä pesueelleen päivälliseksi.
Pienokainen on tämän tarinan mukaan kuitenkin herättänyt susiemossa suojelu- ja
ruokkimisvaiston, niin että pienokaisesta on tullut osa pesuetta.
Markus:
- Ehkei se vauva olisi niille maistunutkaan. Heh!
Meeri:
- Nyt muistan lukeneeni jostain netin kautta löytämästäni jutusta, että
Pyreneiltä löytyi – oliko 1900-luvun puolella – tyttö tai nuori nainen, joka
ilmeisesti oli tuollainen susilapsi. Hän tosin oli muuten ihan
normaalinnäköinen, mutta valtavan vahva. Tarvittiin useampi vahva puunhakkaaja
pitämään hänet aloillaan. Hän oli väkivahva, vaikka myöhemmin selvisi, ettei
hänelle kelvannut ravinnoksi muu kuin hunaja ja kukkien siitepöly tms. Eikä hän
tainnut osata puhua.
Mirja:
- Ohoh! Maailma ihmeitä pullollaan!
Raili:
- Niin se ihokontakti. Oisko niin, että ihminen tarvitsee toisen ihon
kosketusta tullakseen ihmiseksi?
Tapio:
- Hmmm…Biologisesti tarkastellen karvaton iho saattaakin olla hyvin
aistimusherkkä, herkempi kuin voimakkaan karvan eli turkin peittämä. Toisaalta
olemassaolon taistelussa karvaton olento vaikuttaa hyvin haavoittuvalta, joten
miten sitä selitetään tältä kannalta? Taitaa olla jonkinmoinen biologinen
dilemma…
Matti:
- Voidaan kai myös kulttuurin synty sinänsä nähdä jonkinmoisena biologisena
dilemmana…
Toivo:
- Niinpä, mitäpä maalaustaide tai musiikki hyödyttää taistelussa
sapelihammastiikeriä vastaan.
Hiljaisuus.
Kaikki ihmettelevät ja miettivät.
(Pihalta
kuuluu auton moottorin ääni, joka sammuu.)
Markus
lähtee katsomaan sanoen: - Hei, tuliko toinenkin yllätysvieras?
Kohta
hän tulee takaisin mukanaan uusi yllätysvieras:
-
No, niin! Nyt tuli sitten runoilijakin paikalle tähän filosofiseen piiriin!
Saanko esitellä Vladimir Syvänen, laulujen taitaja!
Matti:
- Tervetuloa, liity aivoriiheen täällä!
Vladimir:
- Mitä aivoriihessä puidaan nyt?
Markus:
- Ensin kuitenkin: Miten oisi: Vähän jotain purtavaa ja lasi hyvää viiniä palan
painikkeeksi?
Vladimir:
- Voi, kiitosta! Kyllä kelpaisi vähän purtavaa ja mikä, ettei vähän viiniäkin.
Matti:
- Niin, mitäs me taas viimeksi puitiinkaan? Ai, niin! Ihmisen alastomuutta eli
hänen karvattomuuttaan. Sitä ihmeteltiin, että kuinka se voidaan selittää
biologisena sopeutumana, toisin sanoen, miten se on voinut auttaa häntä
olemassaolon taistelussa. Kulttuuria ollaan myös pohdittu, miten se voisi olla
biologisena ilmiönä selitettävissä.
Vladimir:
- Mielenkiintoista. Mites te ootte tällaiseen teemaan päätyneet?
Katariina:
- Minä kai sen aloitin kertomalla naisesta, joka elää kesät talvet Siperian taigalla
keskellä ”ei mitään” ilman suojaa, tulta, välineitä…
Vladimir:
- Ei, mutta ihanko totta! Jännittävä yhteensattuma, sillä ollessani viimeksi
Venäjällä tapasin siellä ihmisiä, jotka kertoivat Anastasia-nimisestä nuoresta
naisesta. Tämä nainen kuulemma elää juuri sinun kertomallasi tavalla…
(Kaikki
hämmästelevät yhtä aikaa.)
Markus:
- Tämä ei sitten ollutkaan mikään ajatusleikki vai kuinka?
Tapio:
- Minun puolestani saa olla edelleen… Vaikea uskoa. Kyllähän kaikenmoisia
juttuja kerrotaan, varsinkin Venäjällä!
Kalevi:
- Juu, Venäjällähän niitä kaikenmoisia liikkuu.
Markus:
- Katariina, mistä sinä oikeastaan saitkaan tämän asian tietoosi?
Katariina:
- Pikkulinnut lauloi. Hih! No, ei sentään. Kuulin tästä eräältä kääntäjältä.
Hän oli suomentamassa kirjaa, jossa kerrottiin tästä tapauksesta.
Tapio:
- Siis jonkun kirjailijan mielikuvitusta koko tarina.
Vladimir:
- Sitä tietysti sopii epäillä, että on kirjailijan sepittämä tarina. Kirjoissa
– niitä on siis kokonainen sarja kymmenen kirjaa tai yhdeksän yhteensä – on
jotain erityistä. Ne nimittäin ovat aikaansaaneet Venäjällä laajan
liikehdinnän. Kaikki kirjat on nyt sitten käännetty englanniksikin, myös
saksaksi ja muiksi eurooppalaisiksi kieliksi.
Markus:
- Oho! Mielenkiintoista!
Matti:
- Vaikuttavaa!
Raili:
- Millaista se liikehdintä on?
Vladimir:
- Ihmiset toteuttavat unelmiaan. He haluavat itselleen maata viljeltäväksi,
rakentaa oman talon ja perustaa perheen maatilkulleen.
Tapio:
- No, mitä erityistä siinä on? Onhan niitä muotivillityksiä aina ollut. –
Kaiken maailman ekokyliä, joissa viherpiipertäjät ja hihhulit puuhastelevat
vähän aikaa, mutta sitten kyllästyttyään palaavat mukavaan
kaupunkilaiselämäänsä takaisin.
Vladimir:
- Asia ei kuitenkaan ole ihan noin. Ei ole kyse ekokylien pystyttämisestä. On
kyse pienistä sukutiloista, joilla perheiden on tarkoitus elää omavaraista
elämää sukupolvesta toiseen. Parasta on tutustua itse niihin kirjoihin. Nythän
niitä ilmestyy jo suomenkin kielellä sitten.
Toivo:
- No, mites tämä sukutilajuttu oikeastaan liittyy tarinaan Siperian taigalla
yksin elävästä naisesta? Hänellähän sitä maatilkkua ei ole ilmeisestikään vai
kuinka?
Vladimir:
- Hyvä kysymys. Anastasia haluaisi auttaa ihmisiä löytämään kulttuurinsa
alkulähteet. Siitä uneksiessaan hänelle tuli tämä ajatus sukutilojen
perustamisesta.
Meeri:
- On näemmä yhtäläisyyttä australialaisiin, kun tämä naishenkilö siis uneksii…
Tapio:
- Tuo sukutilajärjestely…hmm… eiköhän luonto joutuisi vielä kovemmalle
koetukselle, jos ihmiskunta leviäisi kaupungeista metsiin ja maaseudulle. Nyt
kun asutus keskittyy kaupunkeihin ja kyliin, niin ympäröivä luonto saa olla
heiltä rauhassa ainakin jossain suhteessa. Jos ihmiset levittäytyisivät tuolla
tavoin sukutiloille viljelemään maata, niin mihin menevät villit eläimet, villi
kasvillisuus? Ja kulttuurin alkulähteille! Uneksii siitä! Kuulostaa hihhuleiden
touhulta koko idea tosiaan.
Matti:
- Sana kulttuurihan on alun perin tarkoittanut viljelyä tai viljelmää. Eli
kulttuurin alkulähteet saattavat olla löydettävissä juuri maata viljelemällä.
Vladimir:
- Laajentaisin vielä sillä tavalla, että läheiseen yhteyteen luonnollisen
maailman kanssa kätkeytyy jotain hyvin olennaista tässä suhteessa.
Meeri:
- Miten niin? Kulttuurihan käsitetään yleensä luonnon ja villiyden
vastakohdaksi.
Matti:
- No, nyt tullaan taas siihen kysymykseen: Mitä kulttuuri on? Vastaukseksi
löydettiin, että se on taidetta, musiikkia, runoutta, kirjallisuutta jne.
Huomattiin myös, että ns. primitiivisillekin heimoille ja kansanryhmille nämä
kulttuurin piirteet ovat ominaisia. Päädyttiin myös siihen, että tekniikan ja
välineiden käyttö ei ole pelkästään ihmislajin ominaisuus. Se ei siis
välttämättä kuvaa kulttuuria. Puhuttu kieli sitä vastoin näyttäisi olevan
ainoastaan ihmislajin ominaisuus.
Vladimir:
- Luontohan ei turhaan ole kautta aikain ollut taiteilijoiden inspiraation
lähde.
Kalevi:
- Luonto on kyllä myös ollut kehittyneen tekniikan mallina. Esim. lentokoneita
rakennettaessa ja kehitettäessä on tutkittu lintujen ja hyönteisten siipien
muotoja ja jäljiteltykin niitä ainakin osittain.
Meeri:
- Ok. Näyttää nyt siltä ainakin minusta, että kulttuuria ja luontoa ei voikaan
asettaa vastakkain, ei ainakaan niin jyrkästi kuin ne nykyään asetetaan.
Matti:
- Juu, ihmisen biologia ilmeisesti pitää jo sisällään kulttuurin potentiaalin
eli mahdollisuuden. Ihmisen lapsi kasvaa ihmiseksi ollessaan yhteydessä
ihmisyhteisöön ja sen kulttuuriin
Tapio:
- Vastalause! Tuo Siperiassa elävä nainenhan elelee tarinan mukaan yksin siellä
taigalla…
Vladimir:
- Ei ihan niin kuitenkaan. Onhan hänelläkin toki ollut vanhemmat ja
isovanhemmat. Näiden kautta hän on päässyt osalliseksi siitä ikivanhasta
kulttuurista ja kansasta, jonka viimeisiä vesoja hän sitten ilmeisesti on.
Tällä muinaisella kansalla on sitten vielä yhteys siihen alkulähteeseen, jonka
äärelle Anastasia haluaa ihmisiä johdattaa.
Tapio:
- Tässähän joutuu ihan pyörälle päästään…siis ihmisen biologia ei olekaan
erillään hänen kulttuuristaan…
Matti:
- Voidaan kai pitää tätä erottelua meidän nykyisestä tiedekuntajaottelusta
johtuvana artefaktina eli keinotekoisena juttuna.
Meeri:
- Aivan! Kun on olemassa matemaattis-luonnontieteellinen ja sitten se
humanistinen ja vielä lääketieteellinen ja teologinen ja mitä vielä…ja nämä
vielä lokeroituvat omiin osastoihinsa.
Tapio:
- Hmm…uskaltaisiko biologi mennä sanomaan jotain humanisteille tai toisin päin?
Ei se oikein onnistu, mutta poikkitieteellisyydestähän nykyään puhutaan paljon,
siitä, kuinka tarpeellista sellainen on.
Katariina:
- Todellisessa elämässä kaikki on yhteydessä kaikkeen. Tuollaisia raja-aitoja
pystytettäessä tehdään varmaan elämästä turhan vaikeaa.
Tapio:
- No, ehkei kuitenkaan. Tuolla tavoin voidaan myös helpottaa työtä, kun ei
tarvitse ihan kaikkea tietää ja osata, kun on toisia, jotka tietävät tarkemmin
ja osaavat hommat oikein.
Kalevi:
- Totta puhut. Erikoisosaamista tarvitaan.
Matti:
- Katariina on minusta kuitenkin oikeassa ainakin siinä suhteessa, mitä
ihmiseen itseensä tulee. Tästä keskustelustakin on käynyt ilmi, että ihmisessä
on monia puolia ja ne ovat kaikki kietoutuneet toisiinsa erottamattomasti ja
täydentävät toisiaan saumattomasti. Myös on käynyt ilmi, että ihmistä voi pitää
hyvin joustavana olentona. Hänestä on moneen, kun ajatellaan niitä ns.
primitiivisiä heimoja ja sitten taas ns. sivistyneitä kansoja.
Meeri:
- Totta on. Ajatellaanpa vain kaikkea sitä monenkirjavuutta erilaisten
kulttuurien sisällä, erilaisia uskontoja, erilaista taidetta, erilaisia tapoja,
eri kieliä…
Matti:
- Niin, kieli. Sekin on kulttuurista riippuvainen. Ihmiselle on suotu
mahdollisuus kielen oppimiseen ja se on hänessä hänen syntyessään, mutta itse
kieli määräytyy sitten sen kulttuurin mukaan, johon ihminen syntyy.
Tapio:
- No, onpa mielenkiintoista biologiankin kannalta.
Raili:
- Niin, lapsi, siis pieni vauva syntyy… ja on aivan avuton…kumma juttu, kun
ajattelee esimerkiksi ankan poikasia tai sorsan, jotka melkein heti lähtevät
piipertämään emon perässä lähimpään lammikkoon tai muuhun vesistöön…
Tapio:
- Niin tai hevosen varsa. Sekin nousee vähän ajan päästä honteloille jaloilleen
ja kohta imee emon nisää ja kulkee tämän rinnalla.
Raili:
- Ihmisen poikanen se vaan nukkuu ja imee tissiä ja välillä parkuu, kun
tarvitsee jotain. Sitten tulee jossain vaiheessa se jokeltelu ja kaikenmoinen
ääniharjoittelu. Puhetta vauva kuitenkin ymmärtää jo ennen kuin alkaa itse
käyttää sanoja.
Tapio:
- Linnunpoikasetkin piipittävät ennen kuin alkavat äännellä aikuisen linnun
tavoin. Niillä tuskin on kyse kuitenkaan matkimisesta, joka ihmiselle on
tyypillinen tapa oppia kieli. Lintujen ääntely näyttää siis olevan geneettisesti
voimakkaammin ankkuroitu. Ihmisellä ei näin ajatellen ole muuta geneettisesti
ankkuroitunutta tekijää kuin kyky ylipäätään oppia kieli.
Meeri:
- Mielenkiintoista! Vauva ei pääse mihinkään, vaan sätkyttelee käsillään ja
jaloillaan selällään maaten. Sitten tulee ryömimis- ja konttaamisvaiheet ja
suunnilleen vuoden iässä lapsi nousee seisaalleen ilman tukea ja ottaa ensi
askeleita. Voidaanko ajatella, että myös kävelytyyli olisi
kulttuurisidonnainen…?
Matti:
- Kyllä voidaan tosiaan ajatella, että ihminen on kaikilta ominaisuuksiltaan
sitten aikuisena oman kulttuurinsa tuotos.
Tapio:
- Mutta biologia tarjoaa ihmiselle nämä mahdollisuudet joustaa monessa
suhteessa. Aika jännittävää ajatella asiaa tältä näkökulmalta.
Matti:
- Hyvä huomio, Tapio! Tätä ei kovinkaan paljon korosteta. Tämä on ihan ilmeinen
seikka, tavallaan itsestään selvä, mutta kukapa sitä huomaisi. Monet
itsestäänselvyydet jäävät huomaamatta, vaikka ansaitsisivatkin kovasti
huomiota.
Kalevi:
- Ihmisen aivot! Ne ne ovat kaiken takana!
Mirja:
- Niin millaiset ovatkaan vauvan aivot? Ne ovat kehittymässä. Se tiedetään. Eli
ne ovat ikään kuin keskeneräiset syntymähetkellä. Niiden kasvu on voimakasta
ensimmäisen vuoden aikana…
Katariina:
- Mukavaa, että nyt keskitytään ihmislapsen kehitykseen eikä tuijoteta
valmiiseen lopputulokseen eli aikuiseen. Lapsuuteen kätkeytyy salaisuuksia.
Lapsuuden aikana tapahtuu asioita, jotka vaipuvat unohdukseen syvälle
alitajuntaan.
Kalevi:
- Niin, ihmisen aivot toimivat jonkinmoisena tallentavana systeeminä. Niitä
voidaan ihan hyvin tarkastella monimutkaisena tietokoneena, joka voidaan
ohjelmoida halutulla tavalla…
Katariina:
- Kuulostaa jotenkin aika ikävältä tuo tietokoneen ohjelmointi. Ihmisen aivot
ovat ainoastaan osa ihmistä. Hänellähän on sydän, ja sydämen sanotaan myös
sisältävän infoa sen magneettikentän muodossa, jonka se synnyttää ihmisen
ympärille.
Kalevi:
- Vai niin. Magneettikenttä, hmm…
Tapio:
- Se on totta, sillä sydämessä on erittäin voimakasta sähköistä toimintaa ja
sähkön kulkuhan muodostaa ympärilleen aina myös magneettikentän. Sydämen
infosta en osaa sanoa sitä enkä tätä nyt ainakaan. Aivot ovat aivan selvästi ja
todistetusti informaation vastaanotto-, muokkaus- ja tallennuspaikka.
Meeri:
- Erilaisten psykofyysisten terapioiden pohjalta tiedetään, että myös ihmisen
koko keho toimii muistipaikkana.
Raili:
- No, se varmaan johtuu juuri siitä vauvan kosketustarpeesta. Voisiko johtua?
Tapio:
- Mites ne muistipaikat ihosta sitten löytyy?
Meeri:
- Psykofyysisissä terapioissa käytetään juuri kosketusta. Potilas saatetaan
rentoutuneeseen tilaan, missä terapeutti sitten etsii hänestä niitä
emotionaalisia muistikohtia. Ne ovat siis kaukaisen lapsuuden kaikuja tai
voivat tietysti olla myöhemminkin syntyneitä. Lapsuuden aikana kuitenkin
tiedostamattomia muistikohtia syntyy ymmärrettävästi enemmän kuin tietoisessa
aikuisuudessa. Nämä tiedostamattomat, kehoon tallentuneet tunteet, varsinkin negatiiviset
sellaiset, vaikuttavat aikuisiässä ihmisen elämään, ellei niitä saa jotenkin
puretuksi ja tiedostetuksi. Tämä on tuon kosketusterapian tarkoitus.
Tapio:
- Tässä on kuitenkin nyt se juttu huomioitava, että ihosta lähtevät
kosketussignaalit työstetään vasta aivoissa. Siellä sitten alkaa niiden
purkaminen eikä suinkaan ihossa.
Meeri:
- Mutta olisiko kuitenkin mahdollista, että myös itse ihosoluihin tallentuisi
jotain?
Tapio:
- Hmm. Tuskin. Se ihonkin muisti on tietääkseni keskitetty aivoihin. Mielenkiintoinen
kysymys joka tapauksessa.
Mirja:
- Oisko kuitenkin niin, että ihossa olevat hermopäätteet olisivat jotenkin
herkistyneet, ts. reagoisivat herkemmin tiettyyn kosketukseen?
Tapio:
- Kyllä sellainen on mahdollista nähdäkseni.
Raili:
- Siinäpä se! Nyt päästään lähemmäksi alastoman apinan arvoituksen ratkaisua
vai kuinka?
Vladimir:
- Tulee nyt mieleen, että Anastasia kulkee siellä erämaassaan aika usein ihan
ilkosillaan tai ihan vaan keveässä mekossa. Hänen lapsensakin liikkuvat kaiken
aikaa aivan alasti siellä. Heidän ihollaan on siten koko ajan suora kontakti
luonnolliseen ympäristöön ja äitiin. Mitenkäs tässä informaatiota sitten
tallentuu aivoihin? Varmaan paljon runsaammin ja tehokkaammin kuin jos lapsella
on koko ajan tai suurimman osan ajasta vaatteet päällä.
Raili:
- Juu, tuo kuulostaa loogiselta.
Matti:
- Niin, se kulttuuri…Vaatteethan kuuluvat aina kulttuuriin ja ne vaihtelevat
kulttuurista toiseen. Tai sitten niitä on hyvin niukasti, mutta joka
tapauksessa niin paljon, että peittävät tietyt alueet tai tietyn alueen
kehosta. Kuitenkin näyttää siltä, että mitä korkeammaksi katsottu kulttuuri
sitä enemmän hepenettä päällä…lapsuudesta asti, kapalot ja sitten raskaasti ja
paksusti sitä kangasta, vaikka ilmasto sallisi vähemmät pukineetkin.
Kalevi:
- No, siltä se vaikuttaa, että aivot ovat kulttuurin tallennuspaikka.
Raili:
- Vauvat kapalossa tiukasti. Naisilla korsetit kaulaan asti…Nykyään ei enää
tehdä tätä, ja lapset saavat ainakin täällä Suomessa aika pitkään olla nakuina
esim. uimarannalla, mutta tendenssi on kyllä koko ajan puetumpaan päin.
Vladimir:
- Juu, varsinkin kun lasten ei sallita nauttia enää auringostakaan ja lisäksi
suojellaan heitä maakontaktilta. Saattaisi olla vaarallisia bakuja ja ötököitä
siellä maassa…
Kalevi:
- Olisipa kiva tietää, miten tuo ihoa koskeva ohjelmointi eli vaatetus näkyy
aivojen kehityksessä vai näkyykö ollenkaan.
Tapio:
- No, lapsuudessa tapahtuu varmasti monella eri tasolla tuota ohjelmointia, ei
pelkästään ihon kautta.
Matti:
- Juu, ohjelmointia tapahtuu varmastikin moninaisten aistimusten välityksellä
ihoaistimusten lisäksi. Mutta on totta, että tätä ihon kautta tulevaa ei
kovinkaan usein huomioida. Se saattaa tärkeydessä ohittaakin muut aistimukset,
kuten näkö-, kuulo-, maku-, hajuaistimukset.
Vladimir:
- Ihmisen luontosuhde saattaakin kehittyä juuri ihokontaktin kautta. Jos tätä
välitöntä kosketuskontaktia luonnollisiin ilmiöihin, olentoihin ja
elementteihin ei ole tai on vain rajoitetusti, niin vastaavasti ihmisen
luontosuhde kärsii.
Meeri:
- Niin ja lisäksi ihmisen sosiaalinen kehitys häiriintyy, jos hänellä ei ole
sitä ihokontaktia aikuisiin.
Matti:
- Ihminen sosiaalinen, kulttuuria luova olento, kuitenkin aina suhteessa myös
luonnolliseen ympäristöönsä ja siitä riippuvainen.
Kalevi:
- Onhan ehkä mahdollista, että ihminen voisi irrota luonnollisesta
ympäristöstään sellaisena kuin se nyt tunnetaan…
Toivo: - Digitaalisilla menetelmillä voidaan
luoda todentuntuisia ympäristöjä, jotka ovat niin hienoja, etteivät luonnon
ympäristöt vedä niille vertoja. Ihminen voisi ainakin teoriassa viihtyä ihan
hyvin sellaisissakin.
Katariina:
- Karmea ajatus! Että oltaisiin koko ajan ikään kuin pää jossain laatikossa…
Vladimir:
- Juu, tosi karmea. Vaara piilee juuri tuossa, että sellaiset keinotekoiset
jutut tekevät ihmisistä, varsinkin lapsista ja nuorista, addiktiivisia. He
eivät enää pysty havainnoimaan todellisen maailman ilmiöitä. He saattavat
hävitä tuohon virtuaalitodellisuuteen niin sanotusti ja haluta sinne aina
uudestaan, pois arjen harmaudesta ja pois luonnon vaatimattomasta, mutta
aidosta kauneudesta.
Tapio:
- Ennen kaikkea jäävät pois ne ainutlaatuiset elämykset ja sisäiset kokemukset,
jotka ainoastaan aito luonnon ympäristö voi tarjota. Minä biologina nautin ja
saan iloa luonnon ilmiöiden ja olentojen tarkkailusta.
Kalevi:
- Oikeastaan tarkoitin, että ihminen voisi kasvaa ja kehittyä kokonaan
keinotekoisella tavalla.
Katariina:
- Hirveää! Mitä tarkoitat?
Kalevi:
- Mitä hirveää siinä on, Katariina?
Katariina:
- Kuulostaa siltä kuin ruvettaisiin leikkimään itse Isä Jumalaa…
Kalevi:
- No, eikö ihminen sitten ole oman lajinsa kehityksen ohjaimissa?
Katariina:
- No, ei varmasti ole. Kyllä tulee kunnioittaa Luojan töitä.
Vladimir:
- Jos uskotaan, että ihminen on vain materiaalinen olento, niin kyllä kai hänet
voidaan kasvattaa keinotekoisesti jossain keinokohdussa tms. Mutta kysymys
onkin siitä, onko hän pelkästä aineesta muodostunut olento ja sattumanvaraisen
evoluution tuotos. Tiedän, että tällaista suunnitellaan, nimittäin sellaista,
että ihmissikiöitä kasvatettaisiin keinotekoisessa kohdussa.
Markus:
- Aldous Huxleyn ”Uusi, uljas maailma”.
Raili.
– Tai Bradburyn ”Fahrenheit 240”.
Toivo:
- Tai elokuva ”Matrix”.
Kalevi:
- No, älkäähän nyt. Tämä ei ole scifiä, vaan ihan todellista tiedettä ja
vakavaa tutkimusta.
Vladimir:
- Tuota, mitä hyötyä tällaisesta olisi kenellekään?
Kalevi:
- No, varmaan voitaisiin paremmin kontrolloida sikiön kehitystä, jotta se
kehittyisi normaaliksi ja siitä tulisi terve yksilö.
Vladimir:
- Mitenkäs tämä voitaisiin erottaa rodunjalostuksesta?
Kalevi:
- Lainsäädännöllä kaiketi voitaisiin välttää väärinkäytökset.
Matti:
- Lait on tehty rikottaviksi, joten väärinkäytöksille ja hyväksikäytölle ei
olisi mitään rajoja. Tässä kyllä ylitetään sellainen kynnys, jota ei pitäisi
lainkaan harkitakaan ylitettäväksi.
Katariina:
- Olen samaa mieltä Matin kanssa.
Matti:
- Käytit sanaa ”kontrolli”. Kalevi, kuuntele kokeneen äijän mielipide:
Kontrolli merkitsee hallitsemista ja tämä puolestaan johtaa helposti vallan
väärinkäyttöön.
Kalevi:
- Mutta jos tällä tavalla voidaan auttaa välttämään esim. perinnöllisiä
sairauksia tai sikiönkehitystä haittaavia tekijöitä…
Mirja:
- Naisten ei tarvitsisi kokea kivuliaita synnytyksiä…
Raili:
- Hm, minulle synnytys oli kivulias, mutta kumma kyllä aivan parhaimpia asioita,
joita minulle on elämäni aikana tapahtunut. Tätä sanovat monet muutkin äidit.
Kalevi:
- Jos se vauva kuitenkin kokee syntyessään sellaisen syntymätrauman juuri tuon
kivun takia. Kai vauvakin kokee tuskaa ja kipua, kun se jättää sen lämpimän ja
turvallisen äidin kohdun.
Katariina:
- No, kun on mahdollista auttaa äitejä myös kivuttomaan tai lähes kivuttomaan,
hyvin luonnolliseen synnytykseen. Ei sellainenkaan ole mikään peruste
tuollaiselle luonnottomalle keinokasvatukselle. Kun äiti ei tunne kipua, ei
varmaan lapsikaan. Sellaisia synnytyksiä on tällä planeetalla tapahtunut, ettei
lapsi ole lainkaan joutunut parkumaan mitään ensi parkaisua. Lapsi on siitä
huolimatta ollut täysin terve ja normaali.
Meeri:
- Täytyy pohtia myös sitä, millaiseksi tuollaisen keinokasvatetun yksilön
sosiaalinen kehitys muodostuu. On kyllä silkan arvauksen varassa, mitä moisesta
seuraa.
Matti:
- Kaikkein pelottavinta koko senaariossa tuo mahdollisuus käydä käsiksi ihmisen
perinnöllisyyteen. Sitä kun ruvetaan sormeilemaan…
Katariina:
…niin leikitään Isä Jumalaa…
Vladimir:
- No, jos näillä sormeilijoilla on sellainen käsitys ihmisestä, siis sellainen
ihmiskuva, että ihminen on pelkästään materiaalinen eli aineellinen olento,
niin silloin ei tällaiselle toiminnalle ole mitään estettä.
Tapio:
- Niin, no biologian näkökulmasta ihminen on tosiaankin tuollainen olento.
Matti:
- Mutta eikö tässä keskustelussa juuri päädytty toteamaan, että nimenomaan
ihmisen biologia tekee mahdolliseksi ihmisen kehittymisen kulttuuriolennoksi,
puhuttua kieltä käyttäväksi olennoksi.
Tapio:
- Hyvä pointti! Niinhän tässä on jo pari kertaa todettukin.
Katariina:
- Mielenkiintoista!
(Muut:
Hyväksyvää muminaa, jossa myös ihmettelyä ja hämmästelyä mukana.)
Markus:
- No, ihminen ei sitten kaiketi voi olla pelkästään aineellinen olento.
Kulttuuri ei ole aineellista.
Toivo:
- Ei ole. Ajatellaanpa vaikka musiikkia ja runoutta…maalaustaidetta,
arkkitehtuuriakin, kaikkia näitä sisältöjä.
Matti:
- Kieli ei ole aineellinen. Kuinka se voidaan edes ymmärtää enää biologian
kannalta?
Tapio:
- Kieli sisältää informaatiota. Sikäli sitä voidaan pitää DNA:han eli
perintötekijöihin rinnastettavana. Kuitenkin kieli ilmiönä on tietysti
biologian kannalta selittämätön ilmiö. Sen tutkimus kuuluu kielitieteilijöille.
Matti:
- Keskustelua voitaisiin jatkaa loputtomasti. Tämä aihepiiri kun on niin laaja.
Vladimir:
- Se on yhtä laaja kuin on ihmiskunnan vaikutuspiiri. Tämä vaikutuspiiri
saattaa olla laajempi kuin uskommekaan.
Tapio:
- Missä mielessä?
Vladimir:
- Anastasian mukaan ihmisen olisi mahdollista siirtyä muille planeetoille ja
luoda sinne samanlaista paratiisia kuin mikä vallitsi silloin Maan päällä, kun
ihminen vielä oli alkulähteiden äärellä eikä eksytettynä niiltä pois.
Raili:
- Kuulostaapa ihmeelliseltä!
Katariina:
- Ihmisellä oli silloin muinoin pääsy todellisen luovuuden salaisuuteen. Eli
silloin se ei vielä ollut mikään salaisuus, vaan kaikkien yhteistä henkistä ja
kulttuurista omaisuutta.
Tapio:
- No, kuinkas siitä sitten tuli salaisuus? Kerrotaanko siinä yhtään, mikä tämä
salaisuus oli, siis ennen kuin siitä tehtiin sellainen?
Vladimir:
- Se salaisuus oli kuvien luomisen tiede, joka oikeastaan merkitsee ajatuksen
luovaa energiaa, myös nimenomaan kollektiivisen ajatuksen. Silloin kauan sitten
muutama yksilö joutui jonkinmoisen epätasapainoon tunteidensa kanssa, ja itseä
koskeva suuruudenhulluus sai yliotteen.
Matti:
- Tieto on valtaa. Nämä yksilöt siis pitivätkin salaisuuden omana tietonaan
jollain ihmeen vehkeilyllä.
Vladimir:
- Kyllä vain. He toimivat salassa aivan päinvastaisella tavalla kuin pahaa
aavistamattomat kanssaihmisensä.
Kalevi:
- Mutta kollektiivinen ajatuksen vaikutushan tunnetaan nykyään…
Meeri:
- Kyllä vain, C. G. Jung, Sigmund Freudin oppilas, kirjoitti paljonkin
kollektiivisesta ajatuksesta.
Vladimir:
- Juu, kyllä se käsite tunnetaan, muttei ymmärretä oikein kunnolla, kuinka sitä
voidaan ohjailla. Nämä muinaisina aikoina eläneet epätasapainoon joutuneet,
jotka sivun mennen sanoen kutsuvat itseään ylipapeiksi ja papeiksi, osaavat
tämän tempun ja siksi ovat päässeet vallan kahvaan kiinni ja hallitsevat koko
maailmaa tällä hetkellä.
Mirja:
- Salaliittoteoreetikkojen höpön höpöä!
Kalevi:
- Niin sanoisin minäkin.
Vladimir:
- Eikö teidän mielestänne sitten ole mahdollista, että löytyisi joku, jolle ei
mikään vähempi enää riitä kuin valta koko maailman yli?
Kalevi:
- Hmm…vallassa olevat kyllä taistelevat vallasta keskenään. Ehkä sillä tavalla
säilyy tasapaino, kun kukin vuorollaan on vallan kahvassa. Eli ei ole mitään
yhtä ainutta tahoa, joka olisi päässyt täydellisesti vallan kahvaan kiinni.
Matti:
- Juu, kyllä jokin kauhun tasapaino varmaan koko ajan vallitsee.
Vladimir:
- Anastasian kertoman mukaan nuo kuusi pappia omivat itselleen tuon salaisen
tiedon, joka heidän toimintansa vuoksi vähitellen oli siis vaipumassa unhoon
suurimmalla osalla Maan asukkaista. Ylipappi antoi salaisen käskyn kristinuskon
alkuaikoina muinaisessa Roomassa. Käsky koski Aleksandrian kirjaston
hävittämistä. Sitä ennen kuitenkin papit ottivat talteen vedalaiset
kirjoitukset, jotka sisälsivät nuo kuvien luomista ja kollektiivista ajatusta
koskevat tiedot. He opettelivat ne ulkoa ja hävittivät niitä koskevat
kirjoitukset. Nämä papit syntyvät uudelleen jokaisessa sukupolvessa, jolloin
heidän vanhempansa antavat heille edelleen nuo muinaiset tiedot suullisesti. He
kehittivät oman kielenkin, jottei kukaan voisi ymmärtää heidän puhettaan.
Mirja:
- Apua, mitä juttua! Nyt minä kyllä lähden nostelemaan!
Kalevi:
- Kuulostaa kyllä ihan fantasialta.
Tapio:
- No, ehkä onkin. Ei tarvitse ottaa vakavasti, Mirja.
Matti:
- No, Aleksandrian kirjaston tuhopoltto on kyllä ihan historiallinen fakta. Se
tapahtui niihin aikoihin, kun kristinusko alkoi saada ylivallan muihin
uskontoihin nähden Rooman valtakunnassa. Silloin mm. Kreikan sivistyneistöä
alettiin vainota kristittyjen toimesta.
Katariina:
- Ja eräässä kirkolliskokouksessa oppi reinkarnaatiosta julistettiin
harhaoppina pannaan. Tämä on myös kirkkohistoriasta tuttu asia.
Matti:
- No, ainakin teoriassa tuollainen Vladimirin esittämä strategia voisi toimia
maailmanvallasta kiinnostuneiden eduksi.
Meeri:
- Suomessa Kalevalan ovat runonlaulajat osanneet ulkoa ja antaneet laulut
edelleen sopiviksi katsomilleen seuraajille. Kyllä sellaista perimätietoa on
kaikilla kansoilla, joilla ei kirjoitustaito ole erityisesti kehittynyt.
Väinämöinen oli tietäjä iänikuinen vai kuinka?
Mirja:
- Hmm.. kuulostaa mielenkiintoiselta. En kuitenkaan jaksa uskoa mokomiin
ylipappeihin sun muihin.
Matti:
- No, tämähän on ajatusleikki. Vähän laajennetaan perspektiiviä. Uskoa saa,
mitä haluaa.
Katariina:
- Juu, annetaan mielikuvituksenkin välillä vähän lentää.
Markus:
- No, onko tämä ymmärrettävä niin, että kristinusko on syyllinen siihen, että
ihmiskunnalta on riistetty tämä tärkeä tieto omista suurista
mahdollisuuksistaan?
Vladimir:
- Ei varsinaisesti, vaan tuo ylipappi seuralaisineen käytti kristinuskoa
välikappaleenaan.
Markus:
- Ja tyhmät kristityt eivät käsittäneet lainkaan, että olivatkin oman onnensa
esteenä…
Matti:
- No, sitä tapahtuu kai jatkuvasti, nimittäin sitä, että ihmiset ovat oman
onnensa pahin este. He eivät näe tai suostu näkemään kokonaisuuksia eivätkä
oman toimintansa todellisia seurauksia.
Tapio:
- Juu, samaa mieltä, kun ajatellaan sitä hävitystä, mitä ihminen on luonnossa
aikaansaanut ja edelleen aikaansaa, loppua ei näy…
Markus:
- No, ne papit ovat edelleen aktiivisia näistä merkeistä päätellen. Kun
ihmisiltä edelleen pimitetään heidän tekojensa todelliset seuraukset eikä
heille kerrota vaihtoehtoja.
Vladimir:
- Kyllä vaan, näin on. Valtamedia tekee parhaansa pitääkseen ihmiset kiireisinä
ja pelokkaina ja uhkailemalla kaikenlaisilla ongelmilla ja vaaroilla, joita ei
aidosti ole edes olemassa.
Mirja:
- Mitä tällaisia vaaroja sitten valtamediassa esitellään?
Vladimir:
- No, esim. uhkaillaan ilmastonmuutoksen vaikutuksilla. Ihmisiä syyllistetään
siitä, että he tuottavat niin paljon hiilidioksidia ilmakehään. Eihän kukaan
kohta uskalla enää pieraistakaan…
(Yleistä
naurua ja huvittuneisuutta)
Tapio:
- No, mutta onhan se ihan todellinen ongelma tämä ilmaston muutos.
Vladimir:
- Väittäisin, että tämä ilmastouskonto on nykyään noiden pappien työväline.
Hehän pyrkivät massojen hallintaan ja manipulointiin monin tavoin.
Syyllistäminen on eräs erinomainen konsti puhumattakaan pelottelusta. Kyllä
ilmastossa jotain tapahtuu. Se on ilmeistä, mutta tuo tapa, jolla sitä
toitotetaan jättää toivomisen varaa.
Tapio:
- Hmm… Mielenkiintoinen näkökulma. Saattaapa hyvinkin pitää paikkansa ainakin
tässä nyt syntyneen teorian kannalta.
Vladimir:
- Minkä teorian?
Tapio:
- No, jos teoriana pidetään sitä, mitä kerroit niistä muinaisista tapahtumista
ja tuon ylipapin ja muiden pappien toiminnasta, joiden vuoksi ihmiskunta sitten
hukkasi vanhan viisauden.
Markus:
- Niin, kuulkaas, hyvin mahdollista. Kun kristinusko nyt selvästi on
menettämässä otettaan, ja kaikkinainen syyllisyys ja pelko hieman haihtumassa,
niin nyt täytyy löytää uusi konsti päästä niskan päälle.
Tapio:
- No, luulisi, että tuo taigalla asuva naisihminen olisi tyytyväinen ihmisten
ympäristötietoisuudesta nykyään.
Vladimir:
- Anastasian mukaan ihmiset ovat muinoin pystyneet hallitsemaan säätilaa ja
kuivuuden aikana he saattoivat saada kollektiivista huomiotaan ja ajatuksiaan
keskittämällä sateenkin syntymään.
Meeri:
- Hmm, ja nykyaikana on säätilassa kaaos, kun kukaan ei enää osaa säädellä sitä
sillä tavalla…
Raili:
- Tuli mieleen yksi tapaus suunnilleen kymmenen vuoden takaa. Yhtenä päivänä
oli eräs sukulainen kylässä ja istuttiin tuolla ulkona terassilla. Oli kuuma
loppukesän päivä eikä pitkään ollut satanut. Siinä istuessa toivottiin pientä
viilennystä ja yhtäkkiä taivaalla olleesta pienesti pilvestä pirahti muutama
pisara suoraan siihen, missä me istuttiin…
Mirja:
- Älä ihmeessä. Ihan oikeasti. Muistatko nyt varmasti oikein?
Markus:
- Juu, näin siinä kävi. Nyt minäkin muistan.
(Muut:
Ihmettelyä ja hämmästyneitä huudahduksia yms.)
Tapio:
- No, sattuuhan sitä. Pelkkä sattuma kai.
Markus:
- Oli mikä oli, mutta kumma yhteensattuma joka tapauksessa.
Katariina:
- Voitaisko ajatella, että aikaisemmin, kun Suomessakin vielä oli runsaasti
pientiloja, joilla ihmiset elivät läheisessä yhteydessä maahan ja luontoon,
että silloin ihmisten kollektiiviset ajatukset kulkivat samaa rataa eli
toivottiin sadon kypsymisaikaan vähemmän sadetta, mutta kasvun alkaessa
runsaita sateita. Sitten, kun yhä useampi muutti kaupunkiin tekemään töitä
toimistoissa ja tehtaissa, ihmisten ajatukset eivät enää keskittyneetkään maan
viljavuuteen ja sadon kypsymiseen, vaan he ajattelivat vain kauniita
lomailmoja…
Kalevi:
- Hm… lomat alkoivat silloin samoin kuin nykyisinkin kesäkuun 1. päivä…mutta
heinäkuu on aina ollut se varsinainen lomakuukausi…
Vladimir:
- Silloin kasvukauden alussa ja vielä heinäkuussakin siis pitäisi saada enemmän
sadetta ja elokuulla ja syyskuusta vähemmän. - Niin, silloin alkoi
suomalaistenkin luontosuhde rakoilla.
Matti:
- Ihmisen suhde luontoon…Sen ympärille tämä keskustelu näyttää yhä uudelleen
kietoutuvan. Myös kun keskustellaan kulttuurista.
Katariina:
- Niin, kun tämä juttu lähti liikkeelle taigalla elävästä Anastasiasta, jolla
ilmeisesti on rikkumaton luontosuhde.
Tapio:
- Näyttää tosiaan siltä, etteivät luonto ja kulttuuri ole mitään vastakohtia,
vaan täydentävät toisiaan saumattomasti.
Matti:
- Täydentävät ja kietoutuvat toisiinsa erottamattomasti.
Katariina:
- Niin ne tekevät ja siitä huolimatta luonto on muuttunut monien silmissä
uhkaavaksi ja vaaralliseksi. Myös luonnonmukaisia hoitoja pidetään välillä
vaarallisina ja peräti noituutena…
Matti:
- Juu, tosiaan kirkko…sehän rupesi keskiajan lopulla ihan vainoamaan sellaisia,
jotka olivat jotenkin yhteydessä esim. yrttiparannukseen tms. Noitavainot
olivat omiaan etäännyttämään ihmisiä luonnollisesta elämästä ja yhteydestä
luontoon.
Mirja:
- Yrttiparannus ON huuhaata!
Katariina: - Miten niin, Mirja? Tiedätkö sinä siitä
jotain?
Mirja:
- Tiedän ihan tarpeeksi, jotta voin sanoa, että huuhaata on.
Katariina:
- No, kerro minulle, mitä tiedät.
Mirja:
- No, äh tuota…
Katariina:
- Heh, heh! Et taida paljon mitään tietää.
Mirja:
- No, juu, en tosiaan tiedä siitä juuri mitään, mutta en silti luottaisi sellaiseen
epämääräiseen hoitotapaan kuin yrttiparantajilla yms. on. Heillähän ei ole
tieteellistä koulutusta, kuten lääkäreillä.
Katariina:
- Kymppi rehellisyydellesi, Mirja! Minä taas olen henkilökohtaisesti saanut
apua esim. kalevalaisesta jäsenkorjauksesta ja homeopatiasta.
Meeri:
- Shamaanit käyttävät paljolti psykologisia menetelmiä parantaessaan. Ihmisen
mieli on voimakas. Sen kätköistä, alitajunnasta, nousee parantavia
vaikutuksia.
Vladimir:
- Megre kertoo eräässä noista Anastasia-kirjoista isoäidistään, joka oli
parantaja. Kun hevonen sairastui, niin hän antoi sille nuuhkaistavaksi
erilaisia kuivattuja yrttejä, joita hänellä oli tuvassa valmiina odottamassa.
Kun löytyi sellainen yrtti, jota hevonen alkoi syödä, isoäiti otti ko. yrttiä
mukaansa ja lähti hevosen kanssa vaeltamaan lähiympäristöön tai vähän
etäämmällekin pitäen yrttiä eläimen ulottuvilla, niin että se saattoi aina
nuuhkaista sitä ja ottaa siitä vähäsen syödäkseen. Hän ei ohjannut hevosta,
vaan se sai itse valita reitin. Lopulta niityltä löytyi tuota ko. yrttiä ja
hevonen alkoi aina syödä sitä. Vähän ajan päästä isoäiti ilmaantui parantuneen
eläimen kanssa takaisin kotipihalle. Näin siis eläin itse tunnisti, mitä yrttiä
se tarvitsee.
Kalevi:
- Vau, mikä tarina!
Meeri:
- Eläimellä on suorempi pääsy alitajunnan kätköihin kuin ihmisellä.
Hajuaistimus on ihmisellä paljolti hukassa nykyään.
Tapio:
- Sanotaan ennemmin niin, että eläimellä hajuaistimus on jotenkin tietoisempi,
mutta ihmisellä hajuaistimukset ovat useimmiten alitajuisia.
Mirja:
- Tarkoittaako tämä sitä, että yrttiparantajat haistelevat yrttejä ja löytävät
niistä sillä tavalla sopivat potilaalle? Heh, hee!
Katariina:
- Taitaa olla käytössä jokin toinen menetelmä, esim. heiluri tms.
Mirja:
- Mitä! Melkoista huuhaata!
Katariina:
- No, ei nyt sentään. Meerikin tässä jo mainitsi alitajunnan. Heilurissa on
kyse ainoastaan alitajunnan viesteistä. Ei mitään mystistä tapahdu siinäkään.
Matti:
- Mielenkiintoisia pointteja. En minä ainakaan ole tullut ajatelleeksi. Kirkon
piireissä ei silloin aikoinaan tiedetty mitään alitajunnasta eikä muustakaan
varmaan, mikä liittyy yrttiparannukseen.
Mirja:
- No, kyllähän silloin käytettiin paljon juuri kasvirohdoksia
hoitotarkoituksiin.
Matti:
- No, mistä mahtoi sitten noitavainoissa olla kyse? Hm..
Katariina:
- Taisi ollakin niin, että vainon kohteina olivat pääasiassa kätilöt, jotka
auttoivat synnytyksissä yms. He tietenkin käyttivät juuri yrttejä ja muita
luonnollisia keinoja auttaessaan synnyttäjiä.
Raili:
- Olisko ollut jokin kilpailutilanne kirkon ja jonkin muun uskontokunnan
välillä? Sellainenhan useasti johtaa suorastaan vainoamiseen.
Markus:
- Raili, mistä sinä tämän olet saanut päähäsi?
Raili:
- Ajattelen vain suvaitsemattomuutta yleensä. Se sikiää usein juuri
kilpailutilanteista.
Matti:
- Jotain poliittista peliä siis.
Vladimir:
- Palataan näihin edellä mainittuihin pappeihin. Heillehän taisi olla oikein
mieluista, että ihmiset hylkäisivät luonnollisen ympäristönsä ja suorastaan
pelkäisivät sitä. Tällöin väkeä voitaisiin ohjailla ja kontrolloida vielä
paremmin. Heidän ajatuksiaan hallita.
Matti: - Juu, that makes sense. Myös
vapaa-ajattelijat ja rohkeat tutkijat joutuivat kirkon vainon kohteiksi, kuten
Galilei ja Huss. Temppeliherrojen järjestöhän hävitettiin tai pakotettiin maan
alle tai ties mihin..
Vladimir:
- Voidaan kyllä sanoa, että sama tendenssi on jatkunut ihan nykypäiviin asti.
Nykyäänhän tieteestä on tullut uskonnon korvike.
Tapio:
- Häh, miten niin? Tiede on tiedettä, uskonto uskontoa…?
Vladimir:
- No, jossain vaiheessa kirkko sitten on alkanut menettää uskottavuuttaan.
Osasyynä ovat varmasti olleet nuo toisinajattelijoihin kohdistuneet vainot.
Tässä pitää kuitenkin nähdä selvästi ero uskonnon ja kirkon välillä.
Kristinusko sinänsä ei sisällä mitään käskyä hävittää toisinajattelevia.
Kirkonmiehet ja -naisetkin ovat tulkinneet Raamattua jotenkin kierosti.
Valitettavasti kirkko on tällä tavalla tuhonnut myös kristinuskon. Monet ovat kääntyneet pois siitä.
Matti:
- Ja nyt tiede tarjoaa ihmisille sen totuuden, mitä he kaipaavat.
Tapio:
- Ei tiede mitään totuutta tarjoa. Se on vain menetelmä tutkia todellisuutta.
Tieteen piirissä tapahtuu koko ajan. Näkemykset muuttuvat tutkimustulosten
mukana. Se, mikä eilen oli hyväksytty tieteellinen totuus, saattaa jo tänään
olla korvattu uudella totuudella. Tiede korjaa itseään kaiken aikaa. Ei se voi
olla mikään uskonto.
Matti:
- Hm… ehkäpä tiedettä on ruvettu väärin perustein pitämään jonkinmoisena
uskontona. Niin, että peräti tieteen tekijät ovat alkaneet uskoa olevansa
totuuden edustajia.
Tapio:
- No, en minä ainakaan koe itseäni miksikään totuuden edustajaksi.
Matti:
- Sano se noille ihmislaumoille! Heh, hee!
Vladimir:
- No, niin. Miten se menikään. Ne papit haluavat etäännyttää ihmiset heidän
luonnollisesta ympäristöstään ja ohjailla heidät isoihin keskuksiin, joissa
heitä voidaan paremmin kontrolloida ja tarkkailla ja hallita. Noissa
ympäristöissä ihmiset eivät Anastasian mukaan myöskään enää altistu luonnon
informaatiolle, joka on hyvin tärkeä tekijä ihmisen henkisen kasvun ja kehityksen
kannalta. Puhuuhan itse Luoja luomustensa kautta. Näin ihmiset ajautuvat yhä
kauemmaksi alkulähteiltä, kuten Anastasia tilannetta kuvaa.
Kalevi:
- Tuo on kyllä totta. Kaupungistuminen on jo pitkään ollut maailmanlaajuista,
mutta mikä sitä edistääkään?
Toivo:
- Ehkä jokin ihmislajin sisäinen tekijä, ei niinkään kukaan ulkopuolelta. Tai
siis jokaisen yksittäisen ihmisen sisäinen tekijä, aivan riippumatta mistään
muusta.
Meeri:
- Mikäs se sisäinen tekijä olisi?
Tapio:
- Hm… olisivatko ihmiset samantapaisia kuin jotkin limasienisolut, jotka ensin
elelevät sellaisena näkymättömänä hajanaisena amebamaisena olentona jossain
maan mullassa. Tietyissä olosuhteissa ne yhtäkkiä saavatkin ikään kuin sisäisen
käskyn ruveta kerääntymään yhteen ja muodostamaan aina lajin mukaan mitä
mielikuvituksellisimpia, hyvin kirkkaanvärisiä itiöemiä tai koteloita. Näitä
sitten voi metsäretkellä tarkastella puiden juurilla, kannoilla ja sammaleen
seassa.
Matti:
- Huomaa, että sanoit ”tietyissä olosuhteissa”. Eli jotain tulee ulkoapäin…
Vladimir:
- Tämä sopii siihen, mitä Anastasia sanoi vuorovaikutuksesta.
Matti:
- No, mitä hän sanoi?
Vladimir:
- Hän sanoi suunnilleen niin, ettei maailmankaikkeudessa ole mitään
yksipuolisia vaikutussuhteita, vaan kaikki on aina vuorovaikutusta.
Toivo:
- No, mikähän ulkoa vaikuttava tekijä se sitten saa ihmiset kerääntymään
kaupunkeihin?
Kalevi:
- No, Suomessa maaltamuuton on katsottu johtuvan taloudellisista tekijöistä.
Matti:
- No, mistä ne taloudelliset tekijät sitten ilmaantuivat? Ihan varmasti
vaikuttavia tekijöitä on ollut useita, ei yksinomaan taloudelliset tekijät. Eli
mistä näitä tekijöitä ilmaantui, jos oletetaan, että ihmiset olivat aivan
tyytyväisinä elelleet maaseudulla maata viljellen eivätkä tienneet paremmasta.
Vladimir:
- Eivät ne ihmiset siellä maaseudulla ihan tyytyväisenä elelleet Suomessakaan.
Historia osoittaa sen…
Matti:
- Hm.. niin mikä aiheutti tyytymättömyyden…?
Markus:
- Tietysti epäoikeudenmukaisuus maanomistusolosuhteissa yms.
Katariina:
- Niin ja jos mennään vielä pidemmälle takaisin historiassa, niin tullaan
siihen aikaan, kun kristinusko rantautui Suomeen. Mitä kaikkea silloin
tapahtuikaan…
Vladimir:
- Se, mitä tapahtui, voidaan lukea myös löytöretkien historiasta ja yleensä
imperialismin leviämisen historiasta.
Meeri:
- Tuo on totta. En ole oikeastaan koskaan tullut ajatelleeksi asiaa tuolta
kannalta. Suomalaisethan olivat Ruotsin imperialistisen vallanhalun kohteena
silloin, kun kristinuskon edustajat tänne rantautuivat.
Vladimir:
- Niin täällähän väkeä pakkokastettiinkin…
Matti:
- Siitä se sitten alkoi metsäkansan niin sanottu sivistäminen.
Toivo:
- Miten niin ”niin sanottu”? Eikö se ollut todellista sivistämistä?
Matti:
- Mistä tiedät, että metsäkansa oli sivistymätöntä? Tässähän on jo aiemmin
todettu, että kulttuuria on kaikkialla, missä on ihmisiäkin.
Toivo:
- Ai niin. Pääsi unohtumaan langan pää.
Katariina:
- Kymppi Toivolle rehellisyydestä ja langan pään löytämisestä!
(Muut:
- Hyväksyvää muminaa yms. Matti läiskii Toivoa selkään iloisesti.)
Vladimir:
- No, miltä se minun teoriani, joka sivun mennen sanoen ei ole minun lainkaan,
nyt näyttää tässä valossa?
Matti:
- Ei se ainakaan ihan huono selitys ole, mutta aika uskomaton useimpien
mielestä varmaan.
Vladimir:
- Taitaa olla uskomaton ainoastaan niiden mielestä, jotka pysähtyvät
ajattelussaan tietylle tasolle.
Kalevi:
- Mitä tarkoitat ”tietylle tasolle”?
Vladimir:
- Tarkoitan, että jos ainoastaan tarkastelee yhteiskunnallisia ja taloudellisia
ja historiallisia tekijöitä sinänsä eikä kysele niiden syntyjä syviä sen
enempää, niin on pysähdytty ”tietylle tasolle”.
Katariina:
- Sitä rohkeaa kysymystä, jonka Anastasia esittää eräässä kirjassa, nimittäin
kysymystä siitä, onko ihmiskunta menossa lainkaan oikeaan suuntaan, ei esitä kukaan…
Matti:
- Aivan. Tähän tärkeään kysymykseen vastaaminen vaatii tietysti historiallisen
perspektiivin. Ja kuka kirjoittaakaan historian?
Muut:
- Hmm…
Toivo:
- No, historian tutkijat ja historioitsijat tietenkin.
Matti:
- Väärä vastaus, sillä voittajat kirjoittavat historian.
Toivo:
- No, ketkä ovat voittajia?
Matti:
- Etkö olekaan lukenut historian läksyjäsi? Kuka esim. vähän aikaa sitten
saneli myös talvi- ja jatkosodan historian?
Muut:
- Tosiaan niin…
Toivo:
- No, nyt ymmärrän, mitä tarkoitat.
Kalevi:
- Äh, tuota, kuka?
Matti:
- Kalevi, mietipä ihan rauhassa kaikkea sitä tarinaa, mitä kerrotaan pienestä
Suomen maasta, joka kuulemma aloitti sodan suurta Neuvosto-Liittoa vastaan.
Kalevi:
- Katsos, enpä enää ole ajatellut tuotakaan…
Vladimir:
- Näyttää siltä, että todistusketju teorian ympärillä alkaa käydä aina vain
aukottomammaksi.
Katariina:
- Ihmisen maailmassa mitään ei tapahdu hengettömästi pelkän sattuman kautta,
vaan kaiken takana vaikuttavat henkiset tekijät enemmän kuin kukaan arvaakaan.
Niiden vaikutusta pyritään koko ajan mitätöimään.
Vladimir:
- Kyllä tämä tapahtuu ja samalla kuitenkin juuri tällä tavalla jotkin tahot
pystyvät ylläpitämään omaa henkistä ylivaltaansa.
Matti:
- Varsin ikävä ajatusleikki…päätyi vähän ikävään johtopäätökseen…
Katariina:
- No, eipäs nyt masennuta! Tämähän voisi olla uuden alku.
Vladimir:
- Ratkaisukin on jo tullut tässä ajatusleikissä esille. Muistaako kukaan?
Muut:
- Hmm…pohdiskelua
Raili:
- Lastenkasvatus.
Vladimir:
- Hyvä Raili! Täydet pinnat, kymppi ratkaisustasi!
Tapio:
- Sen sukutilan perustaminen vai mikä se nyt oli…
Vladimir:
- Hyvä Tapio! Kymppi myös sinulle!
Kalevi:
- Minä ajattelin historian uudelleen kirjoittamista..
Vladimir:
- Hienoa, Kalevi! Täydet pinnat!
Mirja:
- Pitäiskö sanoa, että luonnonmukaiset hoidot uudelleen tutkimuksen kohteeksi?
Vladimir:
- Hienoa, Mirja! Täydet pinnat myös sinulle avoimuudestasi tälle asialle!
Markus:
- Äh, no mitäs mulle nyt enää jää…ihmisen esihistorian uudelleen kirjoitus!
Katariina:
- Juu, alaston apina alas! Hyvä Markus! Täydet pinnat!
Toivo:
- Miten oisi uusi käsitys siitä, mitä kulttuuri on?
Vladimir:
- Jess, aivan, siitä tarvitaan ehdottomasti uusi käsitys. Täydet pinnat!
Meeri:
- Minua ainakin mietityttää nyt, keitä me ihmiset oikeastaan olemme?
Matti:
- Sama täällä. Tarvitaan varmaan kokonaan uusi ihmiskuva, uusi käsitys
ihmisestä. Keitä me ihmiset tosiaan oikeastaan olemme ja mitkä ovat meidän
aidot mahdollisuutemme?
Niin, keitä
me ihmiset oikeastaan olemme ja mitkä ovat meidän aidot mahdollisuutemme?