Kuvittele, millaista olisi ihan kotisi liepeillä:

-          puhdas, kirkas vesi

-          puhtaat yrtit ja marjat

-          turvallinen ympäristö

-          rehelliset ihmiset

-          tähtitaivas näkyvissä koko komeudessaan

Mikä on ihmisen tehtävä Maa-planeetan biosfäärissä?

”Siellä tietoisuuden kosminen merkitys tuli minulle ylivoimaisen selväksi. ”Quod natura relinquit imperfectum, ars perficit” (Minkä luonto jättää epätäydelliseksi, sen taide täydentää), sanovat alkemistit. Ihminen, minä, vasta annoin näkymättömällä luomisen teolla maailmalle täydellisyyden, objektiivisen olemassaolon. Me olemme pitäneet tätä tekoa yksin Luojan työnä emmekä ajatelleet, että me silloin näemme myös elämän ja olemassaolon ja ihmisen psyyken sen mukana yksityiskohtaisesti suunniteltuna koneena, joka kulkee mieltä vailla eteenpäin etukäteen tunnettujen ja määrättyjen sääntöjen mukaan. Sellaisessa lohduttomassa kellopelifantasiassa ei ole enää ihmisen, maailman ja Jumalan draamaa, ei ”uutta päivää”, joka johtaa ”uudelle rannalle”, vaan vain ennalta laskettujen tapahtumien autius. Mieleeni tuli vanha pueblo-ystäväni: hän uskoi että hänen pueblojensa raison détre oli Isä Auringon auttaminen joka päivä taivaan halki. Minä olin kadehtinut heidän uskonsa syvää mielekkyyttä ja etsinyt ilman toivoa meidän omaa myyttiämme. Nyt tiesin mikä se oli ja vielä enemmänkin: ihminen on välttämätön jotta luomistyö tulisi täydelliseksi, hän on itse toinen maailmanluoja, joka vasta antaa maailmalle objektiivisen olemassaolon, jota ilman se kenenkään kuulematta ja näkemättä, äänettömänä syöden, synnyttäen, kuollen, päätä nyökytellen kulkisi satojen vuosimiljoonien ajan ei-olemassaolon syvimmässä yössä tuntemattomaan loppuunsa. Vasta ihmisen tietoisuus on luonut objektiivisen olemassaolon ja merkityksen, ja sen kautta ihminen on löytänyt välttämättömän paikkansa suuressa olemisen prosessissa.”

Carl Gustav Jung kirjoittaa "olemisesta". Koska nykyinen yhteiskuntaelämä kuitenkin on suuntautunut enemmän tekemiseen kuin olemiseen, niin silloin syntyy kysymys oikeasta toimintatavasta. Syntyy kysymys tehtävästä, joka täydentäisi harmonisella tavalla ihmisen ”paikkaa suuressa olemisen prosessissa” ja joka todella olisi ihmistietoisuuden suorittaman ”näkymättömän luomisen teon” vertainen.ntatavasta. iskuntaelämä kuitenkin on suuntautunut enemmän tekemiseen kuin olemiseen, niin silloin syntyy kysymys oikeast ja joka todella olisi ihms.                

Tätä nykyä näemme selvästi, mihin meidän ihmisten tietoisuus pystyy: vaikuttamaan koko maapallon biosfääriin haitallisella tavalla. Tästä voimme päätellä, mitä osaa meidän tämänhetkinen toimintamme esittää maapallon biosfäärin tapahtumissa: pääosaa. Meidän ihmisten on turha yrittää paeta vastuutamme minkään taloudellisten yms. verukkeiden taakse, sillä siitä, että meillä ihmisillä ylipäätään on kyky ja valta massiivisella tavalla vaikuttaa biosfäärin tapahtumiin, voimme päätellä, ettemme voi jättää mitään tekemistämme sattuman varaan. Meillä ei ole pakopaikkaa. Me emme pääse pakoon sitä suurta tehtävää, joka on tullut osaksemme täällä Maa-planeetalla.

Väestömme kasvu nykyiseen mittaansa ja luomamme tekniikan kursailematon soveltaminen luonnonvarojen tuhlaamiseen ovat havainnollistaneet ja toteuttaneet sitä valtavaa ympäristöä muokkaavaa potentiaalia, joka meissä piilee. Valitettavasti se vain on saanut ilmauksensa tällä negatiivisella tavalla.

Niin kauan kuin emme ymmärrä oman lajimme ainutlaatuista, keskeistä merkitystä maapallon kehityksessä, ympäristöongelmat tulevat jatkumaan samanlaisina. Tätä ei välttämättä tarvitse perustella miltään metafyysiseltä eikä muultakaan teoreettiselta kannalta, sillä tosiasiat ovat silmiemme edessä joka päivä. Näemme siis, että ihmisellä on valta ja kyky vaikuttaa syvälle käyvällä tavalla ekosysteemien ja siten koko biosfäärin rakenteeseen ja prosesseihin. Lisäksi näemme, että ihmisen toiminnan ja muiden eläinlajien toiminnan vaikutusten välillä on laadullinen ero. Peipposet, jotka rakentavat pesänsä puistosta löytämistään aineksista, tai hämähäkit, jotka kutovat verkkonsa eritteensä avulla, eivät näillä toimillaan järkytä ekosysteemin tasapainoa eivätkä varsinkaan alenna biologista monimuotoisuutta ympäristössään. Tämä seikka hämärtyy tai jää kokonaan näkemättä, jos tukeudutaan pelkästään biologistiseen ihmiskuvaan, joka tärkeiltä osin on teoreettinen konstrukti vailla yhteyttä empiiriseen tietoon ja katsoo ihmisen toiminnassa olevan vain määrällistä intensiteetin eroa muuhun eläinkuntaan nähden. Se näkee ihmisen ainoastaan eräänä lajina kaikkien muiden lajien joukossa taistelemassa olemassaolostaan tällä vihamieliseksi ymmärretyllä planeetalla. On kuitenkin mahdotonta sivuuttaa ihmisen toiminnassa ilmenevää monipuolisuutta ja joustavuutta, joka mahdollistaa suoranaisen ryöstelyn. Niinpä meitä eläinlajina, jolla lisäksi on kyky nähdä tekojensa seuraukset, toisin sanoen, jonka tietoisuus suorittaa tuon ”näkymättömän luomisen teon”, ei mikään armahda vastuusta, tai jos haluamme sanoa asian positiivisesti: Mikään ei voi ottaa meiltä pois meidän suurenmoista osaamme täällä maapallolla kukoistavan biosfäärin ylläpitäjinä ja rikastuttajina.

Me kuvittelemme, että meidän on taisteltava luonnonvoimia vastaan ja otettava väkivalloin tarvitsemamme. Siksi meidän silmiemme edessä saattaa häilyä jopa sellainen tulevaisuus, jossa muka olemme vapauttaneet itsemme luonnonvoimien vallasta. Tässä maailmassa kaiken täytyisi olla keinotekoista. Koska mikään ei ole varmempaa kuin muutos, meidän taistelumme epäilemättä jatkuisi siinäkin maailmassa hamaan katkeraan loppuun asti. Me siis taistelemme vapautuaksemme, mutta emme tajua, että ainoa todellinen tie vapauteen kulkee täydellisen antautumisen ja luonnon laille alistumisen kautta.

Ekosysteemit toimivat todistettavasti ilman meitä ihmisiä. Tässä suhteessa jopa maan ”matalat” madot ja muut hajottajaeliöt ovat tärkeämpiä kuin me ihmiset. Kaiken aiheuttamamme tuhon takia lajiamme voidaan pitää luonnon suurena erehdyksenä tai sitten sillä voidaan katsoa olevan jokin erityinen tehtävä maapallon biosfäärissä, tehtävä, jonka olemme valitettavalla tavalla laiminlyöneet. Ensimmäinen vaihtoehto antaa mahdollisuuden paeta vastuusta. Jos me ihmiset olemme luonnostamme sellaisia kuin me nyt näytämme olevan - muuta biosfääriä ryösteleviä otuksia, joilla ei ole joidenkin luonnonlakien takia vapaata tahtoa eikä siten valinnan mahdollisuutta, meidän ei tarvitse yrittääkään muuttaa suuntaamme. On kuitenkin totta, että lajimme sisältä löytyy ja on kautta aikojenkin löytynyt yksilöitä ja kokonaisia kulttuureja, jotka eivät halua ryöstelevää toimintaa. Näin ollen on ilmeistä, että todellisuudessa meillä ihmisillä kollektiivisesti ottaen on muita mahdollisuuksia. Toinen vaihtoehto tulee tällöin vakavasti harkittavaksi. Ihmisellä on siis jokin tehtävä maapallon biosfäärissä. Hänellä on siis nimenomaan tehtävä. Emme puhu niinkään mistään ekologisesta lokerosta. Tämä johtuu siitä, että ihminen on lajina niin monipuolinen, ettei hänelle voi osoittaa mitään lokeroa. Koska biosfääri on systeemi, joka pyrkii ylläpitämään jatkuvaa homeostaasia, tasapainoa, ihmisen tehtävänä siinä ei mitenkään voi olla biosfäärin tuhoaminen.

Maailmassa on yksi ainoa sairaus ja sen nimi on ihmisen vääristynyt luontosuhde. On olemassa todisteita siitä, että täydellisen henkisen ja ruumiillisen terveyden tilassa, so. korkea-asteisen tasapainon tilassa aikuisen ihmisen keho toimii hyvin vähäisellä energian ja aineen kulutuksella. Tässä tilassa keho käyttää kaiken ympäristöstä saamansa energian ja informaation äärimmäisen tehokkaasti. Tähän tilaan päästäkseen ihmisen täytyisi kuitenkin voida elää terveessä ja siten terveellisessä ympäristössä. Nykyään ihmiskeho tarvitsee todella paljon lisäravinteita. Syynä ovat ilmansaasteet (typen oksidit), radioaktiivinen säteily, torjunta-aineet ym. ympäristömyrkyt, täysin väärät ravintotottumukset ja kuollut ravinto lisäaineineen sekä myrkylliset lääkkeet, kaiken päälle, muttei vähemmän tärkeänä voimakas henkinen stressi. Ihmiskeho, sen solut, on varustettu omilla erittäin tehokkailla antioksidanteilla. Lisäksi ihmiskeholla on oma tehokas puolustusjärjestelmänsä. Nämä eivät kuitenkaan nykyisissä oloissa pääse oikeuksiinsa. Niiden toiminta tukahtuu ja/tai se ei riitä kompensoimaan ympäristöstä tulevia sairastuttavia vaikutuksia.

Ihmislajin toiminnan monipuolisuus ja joustavuus, hänen perinnöllisten taipumustensa avoimuus ja sopeutuvuus ovat hänen kirouksenaan ja siunauksenaan. Kirouksenaan siksi, että ne ovat sallineet ihmisen viedä olemassaolonsa siihen pisteeseen, että se itse uhkaa itseään. Näiden ominaisuuksien siunauksellinen puoli on ihmiskunnalta kuitenkin jäänyt ymmärtämättä ja käyttämättä. Koska ihminen siis on tietyssä mielessä ekologinen ”tabula rasa”, kirjoittamaton taulu, hänen pitää antaa muiden olentojen kirjoittaa siihen, ts. näyttää hänelle tietä, kuinka toimia oikein. Luonnon siis kuuluisi olla hänen opettajansa. Ihminen on ”tabula rasa”, mutta samalla enemmänkin. Hän on ketjun täydentävä rengas. Hän on polttopiste, johon säteet kerääntyvät.  merkitssella tavalla, niin voime

Vielä on jäljellä paratiisin rippeitä, joita voisimme lähteä kasvattamaan, joihin voisimme puhaltaa uuden hengen. Manipuloivan kontrollin ja massiivisen asioihin puuttumisen sijasta toimintaamme biosfäärissä voisikin ohjata eräänlaisen kevyen katalyysin periaate. Koska meillä ei ole tästä mitään kokemusta emmekä enää voi löytää sitä vanhaa tiedonlähdettä, joka kenties joskus on ollut olemassa, meidän täytyy ryhtyä tekemään pieniä kokeita. Meidän tulee valppaasti havainnoida ympäristöämme, toivottaa tervetulleeksi kaikki elämän merkit. Pieniä, hyödyllisiä tekoja toteuttamalla voisimme saada aikaan lähiympäristössämme muutoksia, joiden vaikutus alkaisi tuntua laajemmaltikin. Kaupungin asukkaina voisimme kasvattaa parvekkeellamme kasveja, joista hyönteiset pitävät (petuniat, auringonkukat, ihmekukat jne.)  Voisimme myös asettaa tervapääskyille pesimisalustoja. Lintujen ulosteet voisimme kerätä ja käyttää lannoitukseen. Kun toinen toisemme perään teemme tämän, niin asuntoalueet pursuavat kohta elämää. Tämä elämä houkuttelee luokseen lisää elämää. Yllätysmomentti on läsnä koko ajan. Siitä voi tulla todellinen seikkailu kaikkine huvittavinekin käänteineen. Meidän tulee pitää aistimme koko ajan valppaina ymmärtääksemme, mitä voisimme tehdä uusien asioiden suhteen (esim. kun pihalle ilmaantuu siili, rusakko, fasaani, muita lintuja, hyönteisiä, ampiaispesä, sisiliskoja, uusia kasveja). Kaikki, mikä on löytänyt tiensä meidän ihmisten läheisyyteen, ilmeisesti myös haluaa olla nimenomaan siinä. Me ihmiset olemme katalyytteja, joiden läheisyydestä lähtee odottamattomia vaikutuksia.

Voidaan olettaa, että ne kulttuurit, joissa ihminen on ymmärtänyt merkityksensä häntä ympäröivässä universumissa, ovat kauan pysyneet vakaina ja kukoistavina. Sitten, kun tämä tieto on hämärtynyt, kulttuurin rappio on käynnistynyt.

Ajattele, jos ihanat, elämää pursuavat aarniometsät ovatkin syntyneet muinaisen Aatamin käsien kautta, hänen ajattelunsa ja sydämensä työstä, kun hän antoi nimet kaikille luoduille, mietti niiden määränpään ja tiesi, että kaikki oli hyvää omalla tavallaan oikeaan aikaan oikeassa paikassa.kailla antioksidanteilla. nä lisäaineineen, kaiken pääädi sa energian ja informaation äärimmäisen tehokkaasti. lisen terveyden tilassa, so.

Se voima, joka antoi minulle tietoisuuden, ei voi olla vihamielinen, koska se antoi minulle kyvyn nähdä kauneutta. 

Göran Ekströmin EK:ssä julkaistun palautteen herättämiä ajatuksia tähän EK:ssä julkaistuun juttuuni

Muutamia haja-ajatuksia, joita tuli mieleeni. Saattaa vaikuttaa epäloogiselta, mutta tämä onkin vain pohdiskelua. 

Minä nyt kerta kaikkiaan olen sitä mieltä, että ihminen saa maailman näyttämään juuri sellaiselta, kuin mitä hänen korviensa välissä tai mitä – jos ylipäänsä mitään – hänen sydämensä tienoilla liikkuu.nä nyt kerta kaikkiaan olen sitä mieltä, että ihminen saa maailam

Vastaus kysymykseen ihmisen tietoisuudesta ohjaa eri teille. Jos vastaa, että ihmisen tietoisuudella ei ole merkitystä maailman olemassaololle eli on olemassa objektiivinen todellisuus subjektista riippumatta, niin silloin lähdetään perinteiselle reitille sille ominaisine seurauksineen. Onko siinä mitään radikaalisti uutta? Kysyn tätä, koska todellisen muutoksen aikaansaaminen edellyttää jotain aivan uutta. Vanhoissa ajatusrakenteissa riippuminen ei selvästikään tätä ole. Lisäksi on huomattava, että oman subjektiivisuutensa tunnustaminen on suurinta objektiivisuutta. Äärimmilleen vietynä tämä tarkoittaa kai sitä, että maailma ihan oikeasti lakkaa olemasta, kun oma tietoisuus sammuu.

Totta on, että Jungin johtopäätös voidaan ymmärtää väärin. Niinhän on Raamattukin ymmärretty väärin siinä kohdassa (ehkä käännösvirhe), missä on puhe luotujen hallitsemisesta.

Koko ajan olemme tässä maallisessa olemassaolossamme kiinni ruumiissamme ja sen vastaanotto- ja prosessointijärjestelmissä. Sitä tietä tietoisuutemme muotoutuu. Me emme yleensä koe sitä, mitä on tämän järjestelmämme ulkopuolella. Siinä mielessä olemme täysin sidoksissa ihmislajille ominaiseen kokemukseen ja tällä tavoin hyvin subjektiivisia. Voi kai kärjistetysti sanoa, että olemme ihmislajille ominaisen todellisuusharhan vallassa. Koska ihminen toisaalta – Adolf Portmanniin viitaten – kykenee hänen avoimen maailmansuhteensa ansiosta kuitenkin vastaanottamaan myös eliökunnan osoitteettomat viestit, joilla ei ole mitään merkitystä yksilön tai lajin eloonjäämisen kannalta, eli siis viestit, joita ei ole suunnattu millekään lajitoverille tai viholliselle eliön havaitsemassa, sille ominaisessa todellisuudessa, ihmistietoisuus pystyy luomaan ympäröivästä luonnosta objektiivisen todellisuuskuvan eli hän luo yhdessä Luojan kanssa. Tämän mukaan muut eliöt siis elävät subjektiivisemmassa todellisuudessa kuin ihminen. Tämä osansa tässä suuressa maailmanteatterissa - niin sanoakseni - ihmisen tulisi viedä läpi sen arvoa vastaavalla tavalla eli mahdollisimman objektiivisesti kaiken huomioon ottaen. Tämä tarkoittaa sitä, että hän toimii niin, että tasapaino säilyy.

Kaiketi on oikein sanoa, ettei kirjoitukseni ollut syväekologinen. Ihmisen erikoisaseman korostaminen ei kai sitten ole syväekologiaa? Koska syväekologia korostaa kaikkien elävien olentojen yhteyttä toisiinsa, niin tähän voidaan kuitenkin esittää sellainen argumentti, että ihmislajin erikoisaseman korostaminen edellä mainitulla tavalla asettaa hänet todella vahvaan yhteyteen muun eliökunnan kanssa.

Vielä Portmanniin viitaten sanoisin, että ihmisen luonnossa havaitsema kauneus ja hänen kykynsä iloita siitä ja arvostaa sitä, on heijastusta kaiken takana olevasta suuremmasta järjestyksestä. Tämän järjestyksen ihminen siis pystyy havaitsemaan ja jollakin tasolla tiedostamaan ja sen arvoisesti hänen tulisi toimia täällä maaplaneetalla.