Rokotekeskustelun herättämiä ajatuksia

Rokotekeskustelun herättämiä ajatuksia

Nykyajalle ominainen ajattelu perustuu laaja-alaiseen todellisuuden ilmiöiden jaotteluun. Tämä taas on seurausta ns. erikoistumisesta eli eri ilmiöiden ± tarkasti rajatusta luokittelemisesta eri ryhmiin, joihin kuhunkin aivan tietyt tahot ovat yksityiskohtaisesti perehtyneet. Tästä on puolestaan käytännössä ollut seurauksena työn ja tehtävien jakautuminen yhä tarkemmin rajatuille ryhmittymille ja ns. asiantuntijoiden nousu kunkin alan ainoaksi auktoriteetiksi. Auktoriteetilla on sitten se ”totuuden valtikka”, jonka alla se voi lausua näkemyksiään. Nämä sitten katsotaan alaan perehtymättömien puolesta hyväksyttäviksi ja luotettaviksi.

Tämä tilanne on nähdäkseni käytännön elämän kannalta ihan hyväkin järjestely, ainakin joillakin elämänalueilla, kuten kaikenlaisessa teknologiassa, äärimmäisissä hätätilanteissa jne. Nykyajalle ominainen erikoisaloihin jakautuminen tuottaa kuitenkin erittäin huolestuttavia ”sivuvaikutuksia”. Ihmiset saattavat tosiaankin perehtyä hyvinkin syvällisesti johonkin tekniikan alaan, mutta heillä ei ole juuri lainkaan aavistusta siitä, kuinka heidän oma elimistönsä toimii. Uskotaan, että elimistön toimintaa varten ovat jo olemassa omat erikoisryhmänsä: lääkärit ja muu hoitohenkilökunta. Tilanne näyttää aika kummalliselta, kun sitä oikein rupeaa tarkastelemaan. Henkilö saattaa siis olla paljon syvällisemmin selvillä siitä, kuinka esim. jokin moottorivika korjataan tai kuinka jokin gourmet-ruokalaji tarkalleen kuuluu valmistaa, kuinka jokin kemiallinen reaktio suoritetaan tms., mutta hänellä on ainoastaan hyvin pintapuolista tai ei mitään tietoa siitä, missä hänellä itsellään on esim. perna tai miten hänen paksusuolensa asettuu hänen vatsaonteloonsa! No, tietysti voidaan sanoa, että mitä väliä sellaisella tiedolla on. Ne ”sisuskalut” nyt ovat siellä, missä ovat itsestään selvinä ja toimivat ikään kuin voisivat toimia hamaan ikuisuuteen.

Vaikuttaa siltä, että mitä kauempana ihmisestä itsestään jokin asia näyttää olevan, sitä enemmän merkitystä ja arvostusta sille osoitetaan. Ihminen itse kaikessa ruumiillisuudessaan sivuutetaan ikään kuin häntä ei olisi missään. Näin syntyneeseen tyhjiöön on kummasti päässyt ujuttautumaan itseään lääketieteeksi kutsuva asiantuntijuus. Kuinka tämä on mahdollista? Miten yksittäinen ihminen on saattanut uskoa muiden huostaan hänellä olevan kallisarvoisimman, nimittäin hänen ainoan maanpäällisen kehonsa?

Minä näen tämän tapahtuneen sen takia, että kauan sitten iäkkäiltä naisilta (ja myös joissain tapauksissa iäkkäiltä viisailta miehiltä) riistettiin oikeus jakaa jälkipolville sitä syvällistä tietoa, joka oli sukupolvien saatossa siirtynyt äidiltä tyttärelle, kätilöltä kätilöoppilaalle, yrttimummolta yrttioppilaalle. Tämä riisto tapahtui nimenomaan monella yhteiskunnallisella ja yhteisöllisellä tasolla harjoitetun väkivallan avulla. Viranomaiset ja erityisesti kirkon edustajat osallistuivat aktiivisesti tähän toimintaan. Ei ollut harvinaista, että he menivät jopa niin pitkälle, että uhrilta riistettiin oikeus omaan elämäänsä eli hänet poltettiin julkisesti roviolla.